lauantai 23. tammikuuta 2010

Lauantai, aurinkoista ja kylmää

Mitenkähän kauan näitä pakkasia piisaa? Meillä on nyt viikon ajan pakkanen huidellut kahdenkympin sillä huonommalla puolella. Alkaisi kylmät kelit riittää. Tänään en ensin meinannut nenääni ulos pistää, mutta kun vanhemmat kyselivät kuskia isän silmälääkärireissulle, niin lähdinhän minä tietenkin.

Viikolla on puikot pyörineet. Eilenkin koulutuksessa meitä oli 17 taloushallinnon ihmistä ja kahdelta löytyi sukankudin mukana, kolmaskin ilmoittautui innokkaaksi neulojaksi. Koulutuspaikkakin oli loistava. Kerros jossa meidän luokka oli, on ammattikorkeakoulun artenomiopiskelijoiden "koti" ja käytävän seinillä oli vaikka minkälaista kädentuotosta. Välitunnit meinasivat jäädä lyhyiksi niitä ihastellessa.

Tässä nyt kuitenkin minun kätteni tuotoksia, jotka kyllä kalpenevat Artemian näyttelyn rinnalla.


Raitasukat, koko 38-40
Lanka Novita Raita, väri 888, 110 g
Puikot 4 mm ebensukkikset


Poikittain neulotut kämmekkäät, miulle sopivat
Lanka Järbo Garn Vinga, väri 40655, 38 g
Puikot 4 mm ebensukkikset


Peruslapaset, koko miun käsi
Lanka Järbo Garn Vinga, väri 40655, 59 g
Puikot 4 mm ebensukkikset

Tein ensin lapaset ja sitten jämälangasta kämmekkäät. Lankaa taisi jäädä noin 5 cm pätkä, eli kaikki meni. Paksulla langalla saa nopeasti aikaan. Lapasen varsista tuli hieman liian pitkät, taisi olla ensimmäisen lapasen tekoaikaan jotain liian mielenkiintoista televisiossa ;) Mutta eipä palenna ranteita. Nyt puikolla on "sata ja yksi" uutta työtä, saa nähdä mikä niistä valmistuu ensin. Ja mieli tekisi vielä aloittaa uusia, noista edellisen postauksen langoista. Järki kuitenkin jarruttaa vastaan =)

Tänään on ihanan Lapsukaiseni syntymäpäivä, onneksi olkoon tätäkin kautta armas tyttäreni! Mummosi muisteli, että silloinkin kun synnyit oli kirpeä pakkanen. Minähän en siitä tiennyt mitään kun olin jo kuukauden ollut sairaalassa. Silloin oli meillä molemmilla vähän tiukat paikat, mutta onneksi kaikki kääntyi hyvin ja nyt minulla on ihana, empaattinen ja vahva tytär, joka saa nyt itsekin olla äitinä. Onneksi minulla on sinut - ja miehesi sekä ihana Mussukka! Iso rutistus teille. Sekä iso rutistus Perämerellekin, onneksi minulla on sinutkin!

3 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Ensi tiistain jälkeen kuulemma hellittää, kertoo uuventuvan säätoimisto eli isäntä :-)

Ihanan pirtsakat lapaset!

Lapsukainen kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista ja onnitteluista !

- H - kirjoitti...

Olen lukenut blogisi läpi ja ihastellut neuleitasia ja muita käsitöitäsi.