lauantai 28. toukokuuta 2011

Selityksen makua

Ihan ensiksi haluan kiittää teitä rakkaat blogini lukijat. Lukijamittari pyörii ja tunnen huonoa omaa tuntoa siitä, etten ole tätä päivittänyt aikoihin, ainakaan millään käsityöllä (neuleblogi mukamas....).Kevätkiireitä.... kevätkiireitä.... ja seli-seli =) Itse asiassa olen nukkunut ison osan siitä ajasta mitä en ole ollut töissä. Viime viikolla aloitin shindo-hoidot ja se on saanut minut nukkumaan lähes tulkoon missä vain. Olen jopa meinannut nukahtaa työpöytäni ääreen. Vielä en ole huomannut muuta vaikutusta kuin tuon unen tarpeen ja runsaan unien näkemisen, mutta hiljaa hyvä tulee. Hoitojen aikana olemme keskustelleet paljon ruuan merkityksestä hyvinvoinnissa ja fibron hoidossa. Olen pikkuhiljaa kokeillut uusia tuulia ruokapöydässä, mm. hylännyt kaupan kevytlevitteet leivän päällä. Sen korvaajaksi tein Paula Heinosen ohjeella omaa levitettä ja maustoin sen ruohosipulilla. Ukkokultakin on suostunut syömään sitä, joten se varmaan jää meidän ruokapöytään pysyvästi. Jää ainakin osa transrasvoista syömättä.

Käsitöitä olen tehnyt, jos olen ollut iltaisin hereillä. Yhdet sukat tuli valmiiksi viime viikonlopun junakyydeissä. Ne eivät ole vielä viimeisteltynä, joten kuvatkin on ottamatta. Taikajakku on viittävaille valmis ja yksi juttu, minkä keksin kaiken muun keskelle, niin sekin on vielä vähän vaiheessaan. Jutun piti olla valmiina seuraavana viikonloppuna, mutta ei se ole, ellei ihmeitä tapahdu. Antaa sen valmistua ajallaan. Viime viikonloppuna Anttilassa käydessä, löysin reumalankaa ja ajattelin tehdä niistä itselleni sukat. Nekin on vielä ajatusasteella,  mutta tarkoitus olisi tehdä ne lähiaikoina. Jos niistä löytyisi apua yön kipuihin. Niin ja sitten pitäisi aloittaa sitä kolmatta kastetaulua ♥.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Atshii, tirsk ja kiitos =)

Uutisissa juuri povattiin, että Suomi voittaa euroviisuissa. Mutta en oikein usko, että helvetti jäätyy kaksi kertaa ;) Kumma juttu, että tuolla Saksanmaalla tykätään noin mitäänsanomattomasta biisistä. Eri juttu on sitten Suomen huominen voitto, matsi on ainakin kova. Eilen mietin katsonko ottelun vai en, ja lopulta lähdin ensimmäisen erän jälkeen nukkumaan. Olisi kuulema kannattanut jatkaa katsomista loppuun asti. No, aina ei voi voittaa (vaikka Suomi voittikin).

Kovasti olen viikolla neulonut, samalla kun olen taas opetellut puhumaan yksin ;). Vaihtoehto kaksi, hiljaa oleminen, kun ei minulta oikein onnistu, on sen verran rokotettu gramofonin neulalla ja sukujuuretkin on puheliaasta Karjalasta. Onneksi on nuo kännykät ja ihanat ilmaiset puhelut Saunalahden liittymien kesken, niin pääsen pulisemaan nyt Lapsukaisenkin kanssa vähän halvemmalla, Ukkokulta soitteleekin jo firman piikkiin. Puikolla on vaan sen verran suurempi työ, että valmista ei ole tullut. Kerrankin olen malttanut tehdä yhtä työtä koko viikon, liekö syynä valmistumisaikataulun kireys. Tummaa lilaa Novitan Rose Mohair Luxustakin on metsästetty lisää Helsinkiä myöten. Onneksi sitä edes jostain saa vielä, muuten olisi ollut turhaa kiirehtiä.

Tänään vietin aivan erityisen mukavan päivän. Aamulla ajelimme vanhempieni kanssa Mikkelin Musiikkiopistolle kummipojan muskarin kevätjuhliin. Miten ihana tilaisuus; lasten esityksissä on aina jotain erityistä, olivatpa he tuttuja tai eivät. Kummipojan esitys oli tietysti ihan erityisen tärkeä, vaikka esiintyjää jännittikin niin, etteivät pupuleikkiin kuuluneet hypyt putkahtaneetkaan esille. Joka tapauksessa, vanhemmat, kahdet isovanhemmat, kummitäti ja serkkupoika taputtivat kovasti =) Siitä jatkoimme sitten suoraan veljen nelikymppisille. Tupa täynnä porukkaa, herkkuja pöydät notkuen ja mukava kesäkeli - paitsi se tuuli - tekivät juhlasta arvoisensa. Extraa minulle oli se, että Mussukat vanhempineen tulivat myös juhlaan mukaan.

Minä tästä jatkan taikajakun tekemistä ja niistelen nenäliinoja märäksi. Eilen iski tämän kevään ensimmäinen "koivukohtaus" ja nyt illalla jatkuu meno samanlaisena. Päivällä sain torpattua oireet juhlien ajaksi; käyttämällä taas koko lääkearsenaalin ja jotain tupla-annoksin. Ei ihan vielä tuo siedätys toimi, vaikka helpompi kevät tämä on kuin aikaisemmat. Entisinä keväinä olisin jo niin tukossa ja väsyksissä.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Hyvää äitienpäivää!

Ihana äitienpäivä aatto =) Aurinko on paistanut kirkkaana koko päivän ja meillä on vietetty leppoisaa lauantaita. Aamulla kävimme torilla ensimmäisen kerran tänä kesänä ja ostin serkulta pari kuukausimansikkaa ja viinisuolaheinäruukun. Serkulla on luomutila naapurikunnassa ja nuo ostetut ruukut olivat niiiiin paljon paremman näköisiä kuin marketin vastaavat, että oli ihan pakko korjata ne talteen. No, meillähän ne eivät tietty kasva enää (meikäläisen viherpeukalo on aika tunnettu), mutta lähtökohta on ainakin hyvä. Ruukut vaihdoin heti isompaan ja laitoin ne kasvamaan meidän uuteen kasvihuoneeseen. Heh, kasvihuoneessa on neljä pientä hyllyä ja muovit ympärillä, mutta riittävä meidän tarpeisiin. Ukkokulta kasasi kasvihuoneen seinän viereen, joten voin hänen ollessa jäitä särkemässä täyttää sen yrteillä ja kukan taimilla. Tässä sen näkee, miten pitkä Suomi on; meillä nurmi ja koivut vihertävät, mutta Ukkokulta lähtee töihin pohjoiseen maanantaina. Jotenkin, joka kevät, tämä tilanne ihmetyttää ja kummastuttaa minuakin, vaikka luulisin olevani jo tottunut.

Seuraavalle kolmelle viikolle on muitakin työtehtäviä ja tavoitteita. Minun pitäisi öljytä meidän kesäkalusteet ( Ukkokulta jo öljysi terassin) ja neuloa yksi taikabolero, sillä kesäkuun alussa kummityttöni pääsee ylioppilaaksi ja minulla on visio juhlakoltusta =). Siksi nyt ei ole mitään valmista neuletta näytettäväksi, sillä sellaista ei vaan ole. Kaikki entiset työt jäivät kesken, kun ahaa-elämys syntyi ja uutta mallia sekä lankaa kaivettiin esiin työstettäväksi (onneksi omista varastoista). Kyllä se tästä taas joskus, niitä valmiita neuleita siis. Valmiina kesään on meidän hurtta, talvi on syötetty hyvää ja ravitsevaa ruokaa, nyt turkki kiiltää =). Hurttahan on Vävyn isän tekemä.

Oikein hyvää ja lämmintä äitienpäivää! Meillä vietetään ensin lapsettomien lauantaita (vilkutus kaikille Ukkokullan ja minun tekemille enkelivauvoille) ja sitten äitienpäivää (vilkutus erityisesti Lapsukaiselle, Vävylle ja mummon Mussukoille ♥).  Niin tämä elämä pyörittää, ympäri-ämpäri ja väärin sekä oikein päin, mutta joka päivästä olen kiitollinen. Olenpahan oppinut, että kaikkea ei voi saada ja sen minkä saa, se on oikeastaan taivaan lahja.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Mukavaa vappua =)

Pääsiäisestä ei ole kunnolla päästy eroon, niin jo vappua pitää viettää ;) No, tämä vappu on otettu Ukkokullan kanssa hyvin rauhallisesti, jääkiekkoa sohvalla tuijotellen. Minä tietenkin neule kädessäni. Grillattua ruokaa toki eilen söimme, mutta minä kävin terassilla vain pikaisesti pyörähtämässä, oli ihan liian kylmää. Syöminenkin tapahtui keittiön pöydän ääressä. Ja jotta vappuaatto olisi ollut ihan täydellinen, kaivauduin petiin peiton alle jo ennen yhdeksää =). Rankkaa tämä lomalla oleminen.

Niin se pyörähti tämäkin lomaviikko. Siivoilimme hiukan, teimme retken Lappeenrantaan ja lepäilimme paljon. Molemmat -minä sekä Ukkokulta- olimme melko hyydyksissä talven koitoksista, nyt yritimme päästä "tasapainoon". Univelat pitäisi ainakin olla kuitattu, sillä useampana yönä olen nukkunut kellon ympäri. En ole jaksanut/innostunut paljoakaan neulomaan, mutta jotain pientä on kuitenkin saatu aikaan.
Mussukka-myssy, koko n.60 cm
Lanka Cewec Merino Soft (nimestään huolimatta 100% akryyliä), 18 g
Puikot 3,5 mm pyöröt

Tämä myssy on vaan niin mukava tehdä, että tein jälleen samanmoisen jäljelle jääneestä lankakerästä. Sitä lankaa on kyllä vieläkin, saisin pyöräytettyä siitä vielä yhden hatun ainakin.
Lapsukaisen lapaset, koko pieni naisten
Lanka Cewec Merino Soft, 35 g
Puikot 3,5 mm Knitprot

Nämä lapaset tein ensin korkkaamattomasta kerästä, sitten vasta tuon myssyn. Lapsukainen antoi minulle eteeni hänelle sopivan lapasen, josta sain tarkat mitat muistiin. No, nämä ovat nyt noilla mitoilla tehdyt, valmiina seuraavaa talvea varten.  Yhdet seiskaveikka-lapaset olivat kuulema kestäneet vaan muutaman vaunureissun, sen jälkeen ne olivat älyttömän nyppyiset ja puhki peukalon kohdalta. En tiedä miten tämä lanka kestää, mutta se ei ainakaan nyppyyntynyt jo tehdessä, niin kuin seiska-veikka pukkaa tehdä.
Mussukka ykkösen lapaset, koko n.2 v
Lanka Novita Samos (joku antiikkiväri), 31 g
Puikot 3,5 mm Knitprot

Mussukka ykkönen ajatteli mummolasta lähtiessään, että hän jättää jotain mummolle ja papalle, niin on hyvä syy tulla takaisinkin. Niinpä me löysimme Mussukan toisen lapasen sohvan alta (ja miten sitä etsittiinkään lähtiessä...) Minä tein neitokaiselle uudet kevät lapaset ikivanhasta Samoskerästä. Näitäkään ei taideta kovin montaa kertaa enää tarvita, mutta jospa ne vielä syksyllä menisivät. Tai mahtuvathan ne ainakin sitten Mussukka kakkoselle, elleivät ne ole liian hempeät "isolle jätkälle".
Perusukat, koko 38-39
Lanka Austerman Step, väri 26, 57 g
Puikot 2,5 mm Knitpicksit

Näitä sukkia tikuttelin matkalla Lappeenrantaan ja takaisin. Vaikka Step on ohutta, niin se onneksi on joutuisaa neuloa. Ei kuitenkaan niin joutuisaa, että olisin reissulla saanut molemmat sukat aikaan, vaan lisää on neulottu häitä ja jääkiekkoa katsoessa. Lappeenrannassa oli muuten "mukava" lankakauppa. Se löytyi kauppakeskuksen kellarista ja oli niiiiiin täynnä kaikkea mahdollista käsitöihin ja askarteluun liittyvää. Langat, helmet ja ristipistotyöt olivat suloisessa sekamelskassa myymälässä, joka oli täynnä lattiasta kattoon. Väliin oli jätetty pienet käytävät, mutta jatkuvasti oli vahdittava, ettei tallo mitään, eikä pudota mitään.... Aarteita sieltä kyllä löytyi; löysin lisää kastetauluja (samaan sarjaan) ja yhdenhän niistä jo ostin. On sitten seuraaville mussukoille valmiina ;).