sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Aulittaa, hattu päähän ja hapilo kätteen =)

Minä olin kuulema tokaissut pienen pienenä tyttönä noin kun katsoin ikkunasta ulos ja olin päättänyt lähteä pihalle. Siis aurinko paistoi (aulitti) ja olin menossa lapiotöihin =) Nyt pitäisi mennä taas, pitäisi putsata vähän terassia.

Tänään innostuin viimein rakentamaan nukenvaunujen sisuksen. Kaivoin kaapista yhden vanhan tuplatyynyn päällisen, vähän pitsiä ja ompelukoneen. Tyynyyn laitoin sisälle vähän askarteluvanua, sitäkin kun sattui löytymään kaapin kätköistä. Nyt kelpaa nukkeneidin köllähtää puhtoiseen petiin =)
Lapsi parka on vaan vielä kovin vähissä vaatteissa. Vaippa sillä sentään on. Pitää siis jatkaa projektia.
Puitteet nukkumiselle on siis kunnossa, mutta taitaa olla lapsella äitiä ikävä, kun ei suostu vaunuissa silmiään sulkemaan. No, pääsiäisen jälkeen tämä neito pääsee Mussukan hellään  hoivaan.
Välipaloina iltaisin virkkailin muutaman Himppu-mummun patalapun. Sain muutaman jämänöttösen tuhottua. Onneksi löysin myös valkoista seiskaveikkaa varastostani, niin voin jatkaa näiden tekemisiä. Noita sukkalangan jämiä kun on lukemattomia kerän loppuja. Patalappuja voi viedä sitten viemisiksi ja antaa lahjoiksi. Aina niitä jonnekin uppoaa.
3 kpl Himppu-mummon patalappuja, koko 16,5 x 16,5 cm
Lanka valkoista 7 veljestä ja Nallea, sukkalangan jämiä, yht. 66 g
Koukku 3,5 mm

Sukkiakin on tehty, kuinkas muuten. Pengoin käsityökoristani kerän lopun ja sain siitä juuri ja juuri pienet sukat tehtyä.
Pikkusukat, koko 23-24
Lanka Sirdar Crofter DK, väri 052, 29 g
Puikot 3,25 mm Knitpicksit
Sateenkaarisukat, koko 38-39
Lanka 7 veljestä raita, väri 822, 105 g
Puikot 4 mm Knitpro

Muutoin viikko on ollut edellisen kopio. Minä teen hullun lailla töitä, Ukkokulta on omalla työmaallaan jne.jne. Perjantaina onneksi sain hyvän ystävän pitkästä aikaa kylään ja siinä sitä sitten puitiin perhe, työ ja yleinen maailman meno. Pintapuolisesti tosin, eihän meille olisi päiväkään riittänyt kaiken purkamiseen =)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kateellisena täällä katselen noita nuken vaunuja kun miulla on ollut ihan samanlaiset, mut äiti antoi ne pois 2005 kessällä ja kerttu syntyi 2006 helmikuussa... ois vissiin äidille pitäny hyvissä ajoin sanoo et ei saa antaa pois..
ei kylläkään kysyny miulta haluunko säästää niitä vaunuja :(
T:Miia

Pitsisukka kirjoitti...

Somasia sukkasia ja nukkekin saanut niin suloisen peiton.

sirimi kirjoitti...

Nätin sisustuksen olet laittanut nukenvaunuihin. Kauniita patalappuja ja sukkia.
Patalappu on kiva tuliainen. :)
Oikein hyvää pääsiäistä!