maanantai 30. huhtikuuta 2012

Iloista vappua!

Olipa meillä mukava viikonloppu. Saimme mummoilla ja pappailla ihan täysillä. Vietimme aikaa ulkona ja sisällä, kaupassa ja kotona, ihan lasten ehdoilla. Kaupoilla kävimme sen verran, että saimme lapsille uudet, sopivat lenkkarit ja muutakin mukavaa, mm. foliopallot vapuksi =). Nekään eivät olleet heräteostos, edellisenä iltana katselimme Mussukka ykkösen kanssa mainoksia. Neiti totesi, että tuollaisen hän haluaa ja sellainenhan seuraavana päivänä ostettiin, sillä vappu on vain kerran vuodessa =). Mummokin kävi Sinellin alemyynnissä ostamassa kasan mosaiikkitarvikkeita (-20 %), langat kun ovat nyt olosuhteiden pakosta jätettävä kauppaan. Mutta enemmän kuin ostoksia, meillä oli mukavia hetkiä. Isoin halusi nukkua yönsäkin mummon ja papan välissä.....

Kotimatkalla piipahdimme Veljen ja Kälyn perheen luona, katsastamassa heidän uutta kotiaan. Tupareiksi veimme tietysti leipää ja suolaa, sekä mosaiikkityön, jota voi pitää joko talon numerokylttinä, pannunalusena tai heittää sillä vaikka vesilintua ;). Kuva kiiltää hieman, sillä muistin kuvata laatan vasta sen jälkeen, kun olin pyörittänyt sen ympärille sellofaania.
Talon numero oli siis 32.

Mummon neuletuliaiset Mussukoille olivat hyviä ja sopivia. Pipot kokeiltiin heti seuraavana päivänä reissutessa ja Nalle Puhkin oli tyytyväinen omaan nuttuunsa. Olihan se mittojen mukaan tehty ;).
Oikein iloista vappua toivottelee hän. Olkaa ihmisiksi, liikaa munkkia ja simaa ei ole hyväksi kenellekään ;). Me vietimme aattoa pihaa siivoten ja syöden syntisen hyvää ruokaa. Eikä muuten ollut nakkeja ja perunasalaattia =).

Ei kommentteja: