sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Huivituksia

En minä ole mihinkään hävinnyt, olen vain tehnyt niin innolla käsitöitä ja läksyjä, etten ole ehtinyt iltaisin muuta kuin vähän vilkaista muiden blogeja. Omaan en ehtinyt kirjoitella mitään. Läksyt eivät oikein onnistuneet, niihin pitää palata vielä tässä viikon aikana, mutta käsitöihin olen itse ihan tyytyväinen. Kaivelin tässä kuukauden alussa lankalaatikkoja ja löysin sieltä ainakin pari vuotta vanhoja lankoja, joiden uutta elämää en ollut vielä keksinyt. Nyt kun näin kerät, tiesin mitä niistä pitäisi tehdä.

Ensimmäiseksi laitoin puikolle hartiahuivin. Langaksi valikoitui Novitan Butterflyn tapainen lanka, jonka olin joskus tilannut Rellanasta. Ei mitään kivaa lankaa neuloa, se halkesi usein ja koko ajan piti olla tarkkana. Mutta sitkeydellä ja sisulla tämäkin valmistui. Tein huivista vähän isomman kuin ohjeessa on, sillä halusin käyttää langan kokonaan.

Lumi-huivi Ullaneuleesta, koko 198 x 95 cm
Lanka Rellanan Fantastico Reller (30% viskoosia, 35% puuvillaa, 35% akryyliä), väri 087, 273 g
Puikot 5 mm pyöröt
Tuskin pidän huivia itse, vaikka väri onkin minun. Laitan sen lahjalaatikkoon odottelemaan aikaa parempaa =)
Kaupoista on jo löytynyt uusia Novitan lankojen kevätvärejä. Jättiraitaa vihreänä ostin ajatellen Lapsukaistani, mutta sukista tulikin liian isot hänelle. Perussukkaa pukkasi.
Jättiraita-sukat, koko 39-40
Lanka Novita jättiraita, väri 880, 113 g
Puikot 4 mm Knitpro (hyvin toimi nämä paksummatkin)

Lisää sarjassa puhumattomia lankakeriä. Lankamaailma Nordiasta on saanut kaupanpäällisiksi syksyn aikana lisää lankaa =) Tähän asti en vain löytänyt inspiraatiota niiden työstämiseen. Kunnes perjantaina syntyi ahaa-elämys ja etsin lankakerät esiin. Niitä oli jo kertynyt kaksi harmaata ja kaksi sinistä kerää. Syntyi peruskaulahuiveja ainaoikealla, mutta niin ihanan pehmeitä ja lämpimiä.

Peruskaulahuivit, sininen 156 x 15 cm, harmaa 196 x 14 cm
Lanka Hjerte Boucle, väri 1740 (sininen), 100 g, ja 2403 (harmaa) 100 g
Puikot 6 mm

Jaahas, nyt sitten pitäisi laittaa nuttu niskaan ja lähteä lumitöihin. Onneksi piha ei ole kovin iso ja lumi on kovin höttöistä pakkaslunta. Himppu ulkoilua, jotta jaksaa lähteä syntymäpäiväkakun syöntiin. Huomenna ystävämme täyttää 8 vuotta, tänään olisi tarjolla herkkuja. Jos talo on vaan pystyssä enää, kun eilen siellä vietettiin kaverisynttäreitä ;) Mukavaa viikon alkua!!

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kaunis huivi! :) Täytyykin pistää tuo malli itselle harkintaan, etsiskelen tässä olympianeulehuivin mallia - miten en ole muka tuotakaan Ullasta rekisteröinyt... ;) On kyllä nätti! :)

Marjut kirjoitti...

Kaunis Lumi-huivi!