lauantai 6. elokuuta 2011

Sukatusta

Mitähän tässä keksisi, että blogilista hyväksyisi päivityksen. Huoh.

Ihan ensimmäiseksi on oikaista edellisen postauksen lipsaus. Ei nuo langat mitään Puroa ole, Polkuahan ne. Mutta sitten tähän päivään. Mikähän saamattomuus sitä vaivaa, kun vaikka kuinka neuloo, niin mitään valmista ei tahdo tulla. Onko tämän mummon tahti hidastunut, vai onko tullut tehtyä jotain muuta? Ja on niitä himpun verran keskeneräisiä tuossa käsityökorissa vieläkin, nyt ei oikein tuo viimeistely insipiroi. Mutta en nyt jaksa ottaa turhia murheita, etenkään keskeneräisistä käsitöistä. Muutama sukkapari on kuitenkin tullut tehtyä. Perussukkia tuli, sillä niitä sain laatikosta eteenpäin useammat parit tämän kesän aikana.
Step-sukat, koko 38-39
Lanka Austermann Step, väri 121, 73 g
Puikot 2,75 mm Knitpicks
Sinikello-sukat, koko 38-39
Lanka Novita Nalle Kukkaketo, väri 831, sinikello, 83 g
Puikot 3 mm Knitpics
Anemone-sukat, koko 37-38
Lanka Novita Nalle kukkaketo, väri 850, anemone, 72 g
Puikot 3 mm Knitpicks

Tuosta punaisesta väristä tykkäsin. Piristi kummasti, kun muuten on ollut vähän matalapainetta. Ympäristössä etupäässä, mutta meilläkin kesä loppuu tähän viikonloppuun, Ukkokulta lähtee taas maanantaina töihin. Alkaa ankara arki. No, tälle viikonlopulle ollaankin sitten ostettu jääkaappiin herkkuruokia (ai niin, olen muuten ruvennut karppaamaan, sillälailla soveltaen) ja mitään ylimääräistä ohjelmaa ei ole suunnitelmissa. Nautitaan vaan kotona toisistamme, saunomisesta, hyvästä ruuasta ja jos ei vettä sada tänä iltana, niin pimenevästä elokuun illasta. Meinattiin ripotella kynttilöitä pitkin terassia, joten jos uutisissa on aamulla, että rivari paloi, niin niitä oli sitten muutama liikaa =).

4 kommenttia:

Ukkoseis kirjoitti...

Niin meidän tuuria, viis minuuttia terassilla ja sitten alkoi sade! Varjokin on sen verran virttynyt ettei pidä enää vettä...:(

MariJ kirjoitti...

Ihania sukkia!

kisa kirjoitti...

Kauniita sukkia :)

Nipi kirjoitti...

Onpas kauniita nuo sukat! :)