keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Lomailua =)

Ihanaa, minäkin sain viimein talviloman. Vaikka kevät alkaa olla jo pitkällä; ensimmäiset kukat kukkivat pihalla ja lumi on sulanut pois isoimpia kekoja lukuun ottamatta. Kipeän koipeni kanssa olen pikku hiljaa siivoillut meidän huushollia ja huilatessa aina heilutellut puikkoja. No ihan kaikki näistä ei ole loman aikana syntyneitä, mutta viime postauksen jälkeen kuitenkin.

Minä olin kerrankin ajoissa liikenteessä ja Mussukoiden neulotut tuliaiset valmistuivat huomattavasti etuajassa =). Ompelin äsken kiinni sydämiä ja huomenna on vasta lähtö. Tavallisesti kun viimeiset silmukat neulotaan vielä Kehä 3:n risteyksessä, muutama kilometri ennen määränpäätä.
Mussukoiden myssyt, koot 0,5 v, 1,5 v ja 2,5 v
Lanka Puro Batik (punaiset), väri 834 ja Samos Lollipop (keltainen), väri 822, yht. 115 g
Puikot 4 mm

Lapaset, koko 2,5 v
Lanka Red heart Bella, väri 54, 27 g
Puikot 3,5 mm

Sitten on tullut tehtyä muuten vaan näitä neuleita. Menevät odottelmaan lahjalaatikkoon, sillä tarkoituksena on vain ollut kuluttaa lankaa pois =)
Sukat koko 25-26
Lanka Online Supersocke, väri 1180, 28 g
Puikot 3 mm
Kieputus- huivi, koko jotain
Lanka Drops Deligh, väri 06, 88 g
Puikot 4 mm

Dropsin tätä lankaa löysin itseltäni kaksi kerää ja en oikein tiennyt mitä niistä tekisin. Lopulta päätin kokeilla miten isoon kieputushuiviin ne riittävät. Huivista tuli ihan reilu ja vielä jäi nöttönen jäljellekin. Sen kyllä iskin surutta roskikseen. Kuohkeutta kyllä piisaa, mutta myös karkeuttakin.

Olet tärkeä- fb-ryhmä on pakertanut vauvojen myssyjä, minäkin tein niitä lisää muutaman. Neljä on tullut Mussukka-mallilla.
Vauvojen Mussukka-myssyt
Lankana Mandarin petit, Lanet, ja tunnistamatonta kerän loppua, yht. 83 g
Puikot 3 mm / 4 mm

Kaksi myssyä tein sitten ihan peruspipo mallilla. Mietin kyllä miten nämä kestävät päässä, mutta eiväthän vauvat kovin paljon pyöriskele....
Vauvojen pipot
Lanka Samos Lollipop, väri 822 (keltainen), ja 803 (kirjava), yht. 54 g
Puikot 4 mm

Ja lopulta viimeisempänä, vaan ei vähäisempänä suuren suuri nuttu. Mussukka ykkönen löysi täällä käydessään kirpparilta erittäin siistin ja hyvä kuntoisen Nalle Puhin, mutta siltä raukalta puuttui paita. Mummoa pyydettiin auttamaan, ettei Puh palentuisi. Mummohan tekee, mitä pieni neiti pyytää =)
Nalle Puhin nuttu
Lanka Sportimo, väri 446, 22 g
Puikot 4 mm

Paidasta piti tehdä vain nuttu, että sen saa puettua Nalle Puhin päälle. Kiinnityksenä on pari nepparia.

Nyt kun tuo Ukkokultakin on tullut kotiin loman viettoon, niin elämä hymyilee =). Huomenna suuntaamme auton keulan kohti Mussukoiden kotia ja loppu viikon leikimme. Lauantaina patistetaan äiskä ja iskä kahdestaan hummailemaan, etteivät komentele meitä kaiken aikaa ;)

2 kommenttia:

Nna kirjoitti...

Ihania neuleita. Etenkin tuo Nalle Puhin nuttu hellyttää minua.

Näppi kirjoitti...

Ihania pikkuneuleita. Hellyttäviä.