perjantai 31. elokuuta 2012

Viikon lopuksi

Taas on vettä virrannut Saimaassa ja taivaalta alas sen jälkeen kun viimeksi kirjoittelin. Mistä ihmeestä sitä löytyykin noihin pilviin kosteutta.... Tänään onneksi oli aurinkoinen päivä, aamusta niin kuulas ja syksyinen. Meinasi ensin palentaa, mutta älysin laittaa vähän enemmän päälle =). Ja kun kerrankin oli hyvä ilma, minulla etätyöpäivä ja patoutunutta energiaa, niin siivous oli ihan ehdoton juttu. Nyt on taas enimmät villakoirat roskiksessa, petivaatteet puhtaat ja raikkaat ja mieli hyvä. Ja juu, kaikki ne työ-työtkin tuli tehtyä ;).

Jotain neulomistakin on syntynyt tässä puolen kuun aikana. Lapsukainen halusi pitkävartiset sukat; uusi, tuleva vauva kramppailee pohjelihaksia ja yhdet jo löytyneet sukat helpottivat tilannetta. Mitäpä äiti ei tekisi lapsensa eteen, puikot suihkimaan vaan. Seiskaveikka kutittaa herkkäihoista tytärtäni, joten kaivoin koristani Zauberballin, pehmeän tuntuista sukkalankaa.
Polvisukat Lapsukaiselle, koko 38 (16 s alussa, nilkassa 12 s)
Lanka Zauberball Stärke6, väri der Lentz ist da!, 105 g
Puikot 3,5 Knitpics cubic
 
Ihanat puikot, ihana lanka. Sukat syntyivät kuin itsestään kolmen illan aikana ja olin varautunut useampaan viikkoon. Toivottavasti Lapsukainenkin tykkää, ainakin nämä ovat pehmeät. Kunhan tuo sukkasato alkaa, niin ehkä näitä pitkävartisia syntyy useampikin pari.
 
Aikaisemmin jo kesällä valmistui matkakäsityönä sukat. Näitä tehtiin vain ja ainoastaan autossa matkatessa. Lanka oli ihan ok ja sukatkin valmistuivat, ajallaan. Tämä on ollut sukkasatoon harjoittelua. Ensi viikolla sitten kerätään satoa Perunalaariin.

Bones-sukat, koko 38-39
Lanka Regia 4-fägid Patch Antik color, väri 5759, 66 g
Puikot muistaakseni 2,5 Knitpicksit
 
Edellisen Wingspanin lahjoitin Kälylle. Hänkin mietti miten huivi kiinnitetään, kun se oli vähän lyhyenläntä, mutta otti sen kuitenkin käyttönsä. Kokeilin itse sitten uutta versiota. Entisen kahdeksan sakaran sijaan tein kaksitoista. Siltikin tuntuu, että niitä on liian vähän. Vaikka oli paksumpi lankakin.

Wingspan-huivi, pituus 130 cm
Lanka Zauberball Stärke 6, väri indisch Rose, 90 g
puikot 3,5 mm pyöröt
 
Juu, minä luovutan. Tämä vaan ei ole minun huivini. Helppo ja hauska malli, mutta mutta....
 
Tänään, siinä siivouksen ja töiden lomassa, kävin omalla pihalla marjassa. Pari vuotta sitten Lidlistä ostettu amppelimansikka on pari vuotta ollut meidän pihalla maahan istutettuna. Tänä vuonna iski ennätyssato. Juhannuksesta asti ollaan kerätty mansikoita. Tänään tälläinen sato. Ja nyt herkutellaan =)

 
Onhan tässä tehty muutakin. Ilmoittauduin avoimeen yliopistoon aikomuksena suorittaa kauppatieteen perusopinnot. Opiskelut iskivät heti "satasella" päälle, puoli mapillista luentomateriaalia ja tehtäviä, sekä kolme tenttipäivää mietittynä ennen vuoden vaihdetta. Ja minä kun ajattelin suorittaa suurimman osan opinnoista sitten kun vietän kolmen kuukauden sairaslomaa leikatun polveni kanssa. No, eipä ole vapaa-ajan ongelmia loppu vuodesta. Etenkin, kun joulukuuhun tod.näk. sijoittuva polvileikkaus aiheuttaa tuhat ja yksi menoa ennen leikkausta. Fysioterapiaa, lääkäriä, röntgeniä ja lukuisia muita menoja. Tähän asti on käyty hammaslääkäri (reikiä nolla!) ja yksilöllinen fys.terapia terveyskeskuksen puolella. Käytiin läpi leikkausta ennen suoritettavia lihasliikkeitä ja nykyisiä liikeratoja. Olihan niissä jo vajavuuksia, mutta vielä jotenkin pärjätään.Tässä sitä nyt jännätään, ensin mussukka nelosen syntymää (siihen on vielä pari kuukautta) ja sitten omaa polvinivelen vaihtoa. Eipä ole elämä yksitoikkoista loppuvuonna =).

2 kommenttia:

- H - kirjoitti...

Kauniita sukkia olet tehnyt. Nuo Bonesit ovat minunkin haaveissani, mutta en ole vielä puikoille saanut. Viime yönä puolen yön jälkeen laitoinkin ensimmäiset sukkasatosukat puikoille, kun illasta olin saanut edelliset sukat niiltä pois.

Onnea opintoihin. Minä olen tuon perusosan jo opiskellut ja nyt olisi tarkoistus seuraavan parin vuoden aikana sitten selättää jatko-osa.

Virpi kirjoitti...

Paljon on töitä tehtynä ja paljon edessä. Aivan ihanat nuo pitkävartiset sukat :)