lauantai 18. toukokuuta 2013

Pientä kivaa

Viime kirjoituksen jälkeen on tullut kesä ja minulle on viimein koittanut talviloma =). Vitsailinkin, että lähden hiihtämään, kun on niin hyvät ilmatkin. Taidan kyllä hiihdellä tällä kipeällä koivella edestakaisin Järvenpään raitteja Mussukoiden perässä. Mikä lie turvottanut koiven ihan pökkyläksi, hoidoksi tiedossa kuntokuuri juosten (?!?!) lasten kanssa.

Tässä "asumuseron" aikaan olen taas tehnyt iltaisin sukkia. Aivokapasiteetti ei ole antanut periksi isompiin ja vaativimpiin töihin. On nimittäin olo aika poikki tämän kahden kuukauden työrupeaman jälkeen. Ei ole ennen ottanut kevät näin koville. Ehkä siihen vaikutti se, että tein näiden kuukauden aikana ainakin 4 kk:n työt.

Ruusu-sukat, koko 38-39
Lanka Kujeen värjäämää, 122 g
Puikot 4 mm

Nämä Hannan värjäämät langat ovat kyllä niin ihania. Hyvät värit ja ihanan pehmeä lanka. Sukat syntyvät kuin itsestään. Mallineulekin kehittyi siinä tehdessä. Mutta kuten sanoin, ei mitään kovin vaativaa. Harmi, että näistä tuli ihan liian isot omaan koipeen.

Vihreät sukat, koko 39-40
Lanka Zauberball, väri??, 89 g
Puikot 3,5 mm

Zauberball on mukavaa lankaa neuloa, mutta en ole tykästynyt näihin värityksiin. Kerällä ne näyttävät ihan mukavilta, mutta sukissa jotenkin tökkii. Asiaa varmaan auttaisi, jos tekisin identtiset sukat, mutta en jaksa keriä lankaa samaan kohtaan toista sukkaa aloittaessa. Eiköhän nämäkin sukat löydä omistajansa.

Oma pipo
Lanka Novita Bambu, väri 562, 58 g
Koukku 3,5 mm

Huomasin, että päivänä eräänä, että tarvitsen kevätpipon pihatöihin. Virkkuukoukku vaan käteen ja lankaa pyörittämään. Koko on mitattu tekemällä ketjusilmukkarivi pään ympäri ja aloitettu siitä virkata. Tuon ihan huipun olisin kyllä voinut kaventaa vielä rajummin. Ihan mukava peruspiponen. Ja näkyy olevan vielä kuvattu niin, että takasauma näkyy keskellä edessä, huoh.
Lapsukainen lähetti kerran messengerin kautta linkin, että tuolla olisi mukavia piposia lapsille. Hinta oli vaan aika suolainen ja säästäväinen (heh, mies voi olla toista mieltä) minä sai heti ahaa-elämyksen. Kävisin ostamassa elukkatrikoota ja ompelisin pipot itse. Etenkin kun pipojen piti olla ihan neliskanttisia, niin uskoin näillä lahjoilla varustettuna suoriutuvani työstä. Ensimmäinen kompastuskivi olikin sen elukkatrikoon löytäminen. Kävin tämän kylän molemmat kangaskaupat ja niistä löytyi vain yksiväristä tai raidallista.... ei, ei.. Onneksi on olemassa nettikauppoja, joista sitä löytyy. Tässä ensimmäinen erä tulleita kankaita muotoutuneina piposiksi. Eri kuoseilla, eri kokoisia, reilusti. Saavat Mussukat valita omansa pinosta ja loput säästetään tulevaisuuteen =). Vähänkö olen ylpeä tumpelo-ompelija, nämä onnistuivat hyvin.
 
Nyt sitten odottelen loman alkajaisiksi Ukkokullan soittoa, ehtiikö hän puolen päivän junaan. Silloin pääsisin halimaan rakastani heti viiden jälkeen ja meidän kesä voisi ihan oikeasti alkaa =).
 

2 kommenttia:

MariJ kirjoitti...

Ihania sukkia ja pipoja! :) Mulla on sairasloman vuoksi vielä pitämättä viime syksyn syysloma ja talven talviloma, oli tarkoitus pitää ne tuossa kesäkuussa, mutta kun sairasloma jatkuu kesän yli, niin saa nähdä, milloin ne kaikki vuosilomani pidän... meillä kun ei voi pitää lomia muulloin kuin koulujen loma-aikoina. Itse jos saisin päättää, niin pitäisin kesälomatkin vasta syksyllä. :) Mukavaa talvilomaa sinulle! :)

Lapsukainen kirjoitti...

Iso kasa pipoja jäi meille ja ne on lasten suosikkipipot - mikään muu ei enää kelpoo.