maanantai 11. marraskuuta 2013

Trikoosta vaihteeksi

Taas on päivä kulunut jos toinenkin, mutta tällä sairaslomalla tuntuu olevan tosi kiire. Tai tämän kuun alusta olen ollut myös työtön, kun entinen työpaikka myytiin alta. Mutta ei hätiä mitiä, suunnitelmia on ja niistä kuullaan myöhemmin =).

Viime viikonloppuna olin taas lähdössä mummon mussukoiden luo ja jotain viemistä tarvittiin. Olin ostanut pari viikkoa aikaisemmin Kärkkäiseltä trikoita ison kassin ja ompelin niistä muutaman piposen. Jokaiselle ipanalle oman ja äiti & isikin halusivat omansa... kuusi piposta siis saumurin uumenista ja mukaan matkakassiin. Junalla kun olin vielä menossa, niin tuliaisetkaan eivät painaneet mahdottomasti.

Jokainen mussukka oli iloinen omasta myssystään, mutta tässä alla olevassa kuvassa on mielestäni sitä jotain... vanhin poikamussukka on siinä mummon kainalossa. Molempien kuvien copywrite on Vävyn, nappilaukauksia =).
 
Jokainen mussukoista on vuorollaan samassa tilanteessa, kaikkia halitaan ja pidetään sylissä, sillä mummon ja papan rakkautta ei voi liiaksi tuhlata ♥.

Neuleitakin on pudonnut pois puikoilta, mutta niiden arkistointi tuntuu vievän liikaa aikaa tärkeimmiltä töiltä. Ehkä niitä jossain vaihessa joutaa päivittämään tännekin.

Ei kommentteja: