sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Sumuinen ja sateinen sunnuntai

Onpa synkkä ja sateinen sunnuntai. Mutta mikä parasta, sade tulee vetenä ja sulattaa lunta. Luultavasti siis kevät on etenemässä hyvää vauhtia. Keli ei ole haitannut tänä viikonloppuna yhtään, sillä eilen vietimme siskojen iltaa ja paransimme pikkusiskon kanssa maailmaa saunan lauteilla, ruokapöydässä ja sohvan nurkissa. Sitä ei olekaan tapahtunut pitkään aikaan ja oli tosi mukavaa turista taas vaan kaksin.

Viikolla on taas tehty töitä, ylityösaldo vaan kasvaa. Onneksi suurin osa tilinpäätöksistä ja veroilmoituksista on jo tehty, vielä pitäisi rutistaa viimeiset ennen lomaa. Loma alkaa vasta pääsiäisestä, joten aikaa on, mutta on myös vino pino muitakin töitä. Iltaisin olen vaan nyykähtänyt sohvan nurkkaan ja kaivanut jonkin käsityön esille. Nukenvaunu-projekti etenee. Mussukka ykkönen saa rakkaudella tehdyt nuken tamineet =)

Nukenvaunun peitto, koko 42 cm x 34 cm
Lanka Novita Nalle, Maija (pun) ja Kuje-lanka (lila), yht 129 g
Koukku 2,5 mm

Joskus kauan sitten tein isoäidin neliöitä. Muistaakseni niistä tehtiin silloin tyynyjä. Nyt halusin kokeilla niitä uudelleen ja kaivoin lankalaatikosta jämälankoina Kujetta ja Maijaa. Nalleakin oli vähän, mutta sitä jouduin käymään lisää kaupan hyllyltä. (Ja nyt minulla on melkein täysi Nalle-kerä odottelemassa taas aikaa parempaa...). Onneksi peitto ei ollut tuon isompi, virkkaus ei vaan suju niin sukkelaan kuin neulominen. Ja koukkukin taisi olla vähän liian pieni, sain aikaiseksi melkoisen topakan peiton. Niin ja virkkasin vielä nuo laput yhteen väärältä puolelta. Huomasin asian toisen lapun jälkeen, mutta en enää jaksanut purkaa, vaan annoin mennä väärin loppuun asti. Tuli vähän erilainen peitto.
Nuken mekko, koko 40-50 cm
Lanka Cewec Silver Soft, väri 13, 51 g
Puikot 4 mm pyöröt
Tuota hopeankimallus lankaa sorruin ostamaan aikanaan myös tälläisen riemunkirjavan kerän. Värit olivat aika ärtsyt ja mietin mitä ihmettä kerästä loppujen lopuksi oikein tekisin. Sitten keksin, että tämähän oli mitä sopivinta lankaa nuken vaatteisiin. Ja omasta päästä kehittelin "vauvalle" mekon, hyvin saman tapaisen kuitenkin kun vauvan äidillekin, mummon Mussukalle.
Tämä oli nopea työ, mekostakin tuli ihan liian iso kun en malttanut lopettaa ajoissa. No, sama kolttu käy sitten vähän isommalle vauvanukelle. Pienempi nukke menee Helsinkiin, muttta isompi jää tänne mummolaan odottelemaan sitä, että Mussukka kasvaa vähän ja jaksaa kantaa tätä oikean vauvan kokoista nukkea. Isompi nukke joutui sitten poseeraamaan neulemallina =).
 Pipo ja kauluri, koko lasten (sopii myös minulle)
Lanka Opal, väri tiikeri (vyöte hukassa, lisään tiedot myöhemmin) yht. 111 g
Puikot 3,5 mm pyöröt
Koko joustaa, sillä molemmat on tehty 2o2n-ribillä. Lankaa yritin ensin sukiksi, mutta vaikka tein 10-16 silmukkaa per puikko, niin yksikään koko ei sattunut niin, että raidat olisivat asettuneet "oikein", vaan värit läikittyivät rumasti. Lopulta hermostuin ja tein silmukoita riittävästi ja neulepintakin alkoi muistuttaa tiikeriä. Lankakerästä sai kaulurin ja pipon. Vielä jäi nyssäkkä tähteelle, mutta sille keksitään jotain muuta tekemistä.

Nukke-projektin pitäisi vielä jatkua. Kaivoin jo kaapista kangasta, josta ompelen lakanat vaunuun. Nukelle pitäisi vielä tehdä nuttu ja pipo, hopealankaa jäi vielä reilusti jäljelle. Nyt vaan pitää ottaa nukke kainaloon, jotta koko sattuisi sopivammaksi. Tämän illan keskityn kuitenkin sukan neulontaan =) Seuraava ristipistotyökin pitäisi jo aloitella....

ps. Kuvat eivät ensin näkyneet, ei näkyjään onnistu aina Picasan kautta. Lopulta latailin niitä mokkulalla ja yhteyden nopeus oli GPRS, eli hidasta oli =)

3 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kovasti olt taas saanut aikaiseksi. Tässä varmaan pitäisi olla kuviakin, mutta jostain syystä ne eivät minulla näy...

Hepsi kirjoitti...

No nyt näkyy kuvat ja voi kuinka suloinen on tuo nuken mekko!

MariL kirjoitti...

Ihania! :) Mekossa on aivan mahtavat värit! :)