sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Mukavaa vappua =)

Pääsiäisestä ei ole kunnolla päästy eroon, niin jo vappua pitää viettää ;) No, tämä vappu on otettu Ukkokullan kanssa hyvin rauhallisesti, jääkiekkoa sohvalla tuijotellen. Minä tietenkin neule kädessäni. Grillattua ruokaa toki eilen söimme, mutta minä kävin terassilla vain pikaisesti pyörähtämässä, oli ihan liian kylmää. Syöminenkin tapahtui keittiön pöydän ääressä. Ja jotta vappuaatto olisi ollut ihan täydellinen, kaivauduin petiin peiton alle jo ennen yhdeksää =). Rankkaa tämä lomalla oleminen.

Niin se pyörähti tämäkin lomaviikko. Siivoilimme hiukan, teimme retken Lappeenrantaan ja lepäilimme paljon. Molemmat -minä sekä Ukkokulta- olimme melko hyydyksissä talven koitoksista, nyt yritimme päästä "tasapainoon". Univelat pitäisi ainakin olla kuitattu, sillä useampana yönä olen nukkunut kellon ympäri. En ole jaksanut/innostunut paljoakaan neulomaan, mutta jotain pientä on kuitenkin saatu aikaan.
Mussukka-myssy, koko n.60 cm
Lanka Cewec Merino Soft (nimestään huolimatta 100% akryyliä), 18 g
Puikot 3,5 mm pyöröt

Tämä myssy on vaan niin mukava tehdä, että tein jälleen samanmoisen jäljelle jääneestä lankakerästä. Sitä lankaa on kyllä vieläkin, saisin pyöräytettyä siitä vielä yhden hatun ainakin.
Lapsukaisen lapaset, koko pieni naisten
Lanka Cewec Merino Soft, 35 g
Puikot 3,5 mm Knitprot

Nämä lapaset tein ensin korkkaamattomasta kerästä, sitten vasta tuon myssyn. Lapsukainen antoi minulle eteeni hänelle sopivan lapasen, josta sain tarkat mitat muistiin. No, nämä ovat nyt noilla mitoilla tehdyt, valmiina seuraavaa talvea varten.  Yhdet seiskaveikka-lapaset olivat kuulema kestäneet vaan muutaman vaunureissun, sen jälkeen ne olivat älyttömän nyppyiset ja puhki peukalon kohdalta. En tiedä miten tämä lanka kestää, mutta se ei ainakaan nyppyyntynyt jo tehdessä, niin kuin seiska-veikka pukkaa tehdä.
Mussukka ykkösen lapaset, koko n.2 v
Lanka Novita Samos (joku antiikkiväri), 31 g
Puikot 3,5 mm Knitprot

Mussukka ykkönen ajatteli mummolasta lähtiessään, että hän jättää jotain mummolle ja papalle, niin on hyvä syy tulla takaisinkin. Niinpä me löysimme Mussukan toisen lapasen sohvan alta (ja miten sitä etsittiinkään lähtiessä...) Minä tein neitokaiselle uudet kevät lapaset ikivanhasta Samoskerästä. Näitäkään ei taideta kovin montaa kertaa enää tarvita, mutta jospa ne vielä syksyllä menisivät. Tai mahtuvathan ne ainakin sitten Mussukka kakkoselle, elleivät ne ole liian hempeät "isolle jätkälle".
Perusukat, koko 38-39
Lanka Austerman Step, väri 26, 57 g
Puikot 2,5 mm Knitpicksit

Näitä sukkia tikuttelin matkalla Lappeenrantaan ja takaisin. Vaikka Step on ohutta, niin se onneksi on joutuisaa neuloa. Ei kuitenkaan niin joutuisaa, että olisin reissulla saanut molemmat sukat aikaan, vaan lisää on neulottu häitä ja jääkiekkoa katsoessa. Lappeenrannassa oli muuten "mukava" lankakauppa. Se löytyi kauppakeskuksen kellarista ja oli niiiiiin täynnä kaikkea mahdollista käsitöihin ja askarteluun liittyvää. Langat, helmet ja ristipistotyöt olivat suloisessa sekamelskassa myymälässä, joka oli täynnä lattiasta kattoon. Väliin oli jätetty pienet käytävät, mutta jatkuvasti oli vahdittava, ettei tallo mitään, eikä pudota mitään.... Aarteita sieltä kyllä löytyi; löysin lisää kastetauluja (samaan sarjaan) ja yhdenhän niistä jo ostin. On sitten seuraaville mussukoille valmiina ;).

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Nättejä neuleita olet valmistanut!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Todella kauniit nuo lilasävyiset myssy ja lapaset!

Hepsi kirjoitti...

Kovasti olet taas kaunista aikaiseksi!
Minä olen kerran käynyt tuossa samassa lankakaupassa. =)