tiistai 5. heinäkuuta 2011

Lämpimiä päiviä

Mihin se ensimmäinen lomaviikko oikein hujahti? Valui varmaan hien mukana jonnekin tai viimeistään suihkussa lattiakaivoon =) Mennyttä joka tapauksessa. Mutta oli se mukava viikko! Alkuviikko siis extempore reissailtiin ja keskiviikosta alkaen ihan suunnitelman mukaan. Hikinen matka etelä-Suomeen palkittiin hymyillä ja halauksilla. Torstaina sitten lähdettiin, Mussukkaperhe ja me, Naantaliin seikkailemaan.
Näissä maisemissa vietimme ihmetellen ja ihastellen neljä tuntia. Vaikka mussukat olivatkin hieman liian pieniä kaikkeen kivaan, niin paljon ihmeteltävää, kummasteltavaa ja vähän peloittavaakin löytyi Muumien saarelta. Vettä kului ja hiki virtasi - etenkin meiltä vanhoilta - mutta oli se sen arvoista =) Paitsi se hampurilaisruoka, jonka söimme siellä. Älyttömän kallista ja surkeaa; pihvit oli kuivatettu ihan korpuiksi, sämpylät olivat sitkeitä ja ranskiksissakaan ei kehumista ollut.
 
 Olipa muuten vaikea etsiä sellaisia kuvia, joissa ei ollut ylimääräisiä ihmisiä. Nämäkin ovat leikattuja versioita, sillä Muumimaailmassa oli jokunen muukin perhe viettämässä kesäpäivää =).

Autossa tuli neulottua jonkun verran, istuinhan kyydissä lähes 1000 km.Vaikka välillä tuntui, että puikot sulivat käsiin ja lanka oli hieman liian "talvista". Neuleet ovat vielä kesken, joten ne lähtevät mukaan huomenna, kun reissut jatkuvat. Nyt lähdemme Kuopion suuntaan Viinijuhlille. Ohjelmassa on Suvi Teräsniskaa, Mambaa ja brasilialaisia viinejä =)

Ei kommentteja: