tiistai 13. toukokuuta 2008

Pulinoita, pölinöitä...

Alkaakohan meikäläisen vanhat luut jo kolotella kylmän johdosta? Ainakin ranne ja olkapäät (!) ovat mukavan kipeät. Syyksi laittaisin eilisen salilla rehkimisen jos kolotus tuntuisi lihaksissa, mutta kun nivelet ovat kipeät =( No, pitää ruveta neulomaan, niin niveletkin notkistuvat =)

Äitienpäivä oli ja meni, oli tosi ihanaa kun Lapsukainen ja Vävykin olivat "kotona". Ja Miehen pitkät työkeikat loppuivat, talvi on ohi. Lahjuksiakin sain, mutta etenkin hyvää mieltä. (Lahjuksista osa on vielä puutarhalla, kukat saan käydä milloin haluan ja odottelen vielä vähän lämpimämpää keliä - ja ostan terassin ja pihan täyteen kesäkukkia!) Ikävä vain iski heti sunnuntai-iltana, kun torppa hiljeni ja jäin ihan yksin itkemään..... Pitäisinhän minä jokaisen rakkaan ympärillä kaiken aikaa, mutta elämä on ja minulta ei kysytä ;) Onneksi olemme edes saman maan sisällä, toisilla on vielä pidempi matka läheisten luo. (Lapsukainen ja Vävy ovat varmaan sitä mieltä, että on hyvä, että meillä on vähän välimatkaa ;) )

Neulottukin on, vähän. Kummipojan kaksi hattua ovat valmiina, mutta haluan, että saaja (ja äiti) näkevät ne ensin julkaisua. Mikäli hatut ovat liian isoja/pieniä/muuten vaan huonoja, niin viestiä vaan tänne päin, tehdään uusia! Hatut ovat perillä viikonloppuna, Mummo ja Pappa laitetaan kuriiriksi hattuja toimittamaan. 100 g lankaa on siis tuhlattu, se on aika hyvin, ottaen huomioon, että viikonloppuna ei joutanut neulomaan ja eilisen vetelin unta! Tai kävin siis töissä ensin, kotiin tultua kävin katsomaan telkkaria...... puoli yhdeksän uutiset näin! Eikä väsymyksestä voi syyttää edes jääkiekkoa, sen verran olen seurannut sitä, että tulokset selvitän aamulla ennen töihin lähtöä.

Nyt on listalla seuraavaksi iäisyyden neulottavana ollut Kiri-huivi ja sukkia, mitäpä muutakaan. Jotain kivaa ja helppoa pitäisi keksiä viikonlopuksi, silloin on tiedossa satoja kilometrejä autossa - sekä mukava kaupunkiloma kotisuomessa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lapsukainen ja Vävy asuisivat mielellään vaikka naapurissa tai samalla tontilla - jos vain sieltä suunnasta kaksi vakituista työpaikkaa löydät ;). Kyllä me kehdattaisiin sut aina välillä omaan kotiin hätistellä =).

Ikävä se on kumminkin päin, ja kyynelissä sitä lähdettiin etelään ajamaankin... :(.

Anonyymi kirjoitti...

Lapsukaisen lisäys;

Ai niin, meille tullut käärmyläinen on Hapsu (blogi maaliskuun 1.)...