tiistai 22. heinäkuuta 2008

Tutkimusmatka reilut 50 v taaksepäin

Aluksi sukulaisille tiedoksi (saa muutkin lukea=)), missä meidän remontti on menossa. Sen kun piti alkaa vasta ensi viikolla =) Mies purki tänään entisiä sähköjä pois ja sanoi ohimennessään, että tapettia voi kokeilla repiä, jos innostaa/kehtaa/huvittaa.... Miehän kokeilin.....

Seinissä oli yhteensä viisi kerrosta tapettia eri aikakausilta. Olisipa mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa on ollut muotia mikäkin kerros. Oli nimittäin kukkaa isona ja pienenä, ruutua ja raitaa.
Ja yhdeltä seinältä (siltä, mille olimme ajatelleet laittaa tummempaa ja isompi kuvioista tapettia) löytyi sellainen kerros, joka olisi kelvannut vielä minullekin. Muutama kerros aiemmin oli samalla seinällä ollut isoja syreeniterttuja.
Poistoon meni, ihan niin kuin muutkin kerrokset. Reilu tunti reipasta liikuntaa Miehen kanssa, niin johan näytti alastomalta. Minä olin kanssa kohta, sillä tämän revohkan jälkeen oli pakko lähteä ensimmäiseksi suihkuun. Oli nimittäin kiva pölykerros iholla!

Olen tässä välillä tehnyt niitä perinteisiä käsitöitäkin. Ihan ensimmäiseksi huivi, josta oli jo aikaisemmin puhetta.

Falling Water Lace Scarf by Bonnie Sennott, koko 182 cm x 18 cm
Lanka Novita NalleColori, väri 818, 112 g
Puikot 4 mm pikkupitkikset (=lasten puikot)
Mallin olen printannut joskus netistä, mutta nyt en jaksanut lähteä etsimään sitä, sillä printissä ei ollut suoraan sivua. Muuten aivan mukava malli, mutta.....
yksivärisessä langassa tämä yksinkertainen, mutta kaunis neulepinta pääsisi paremmin oikeuksiin. No, tämä oli matkatyönä Kesämaassa ja muutamilla ajokilometreillä sen jälkeen... Viimeistelin sen sitten kotona.

Joskus, kenties viime syksynä olen kokenut tilapäisen mielenhäiriön ja ostanut viisi kerää Novitan Cocos lankaa. On muuten täytynyt olla halpaa ;) En keksinyt mitään järkevää tekemistä tästä langasta, joka paksua ja kovaa vaatekappaleeksi. Lopulta otin koukun käteen ja päätin tehdä langan ostoskassiksi. Siihen se oli muuten kelvollinen, mutta pylväsvirkkaus piti kääntää "väärinpäin", jotta kassi ei venyisi aivan muodottomaksi ostoksien painosta. Kassin sangat tein kaksinkertaisiksi, jotta ovat vähän topakammat.

Ostoskassi, koko 40 x 35 cm
Lanka Novita Cocos, 286 g
Koukku 4 mm
Kuvasta ei näy se kiva kimalle, joka tekee shoppailusta vähän loistokkaampaa =) Itse tykkäsin, katsotaan miten se käyttäytyy oikeassa elämässä.... Nyt loppu illan voisi helliä kipeitä jalkoja ja selkää, sekä ottaa neulepuikot käteen. Ja unohtaa kokonaan tuo seinän takana oleva kaaos..

5 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Mielenkiintoisia tapettilöytöjä siellä! Remontissakin näkee kättensä työn nopeasti niin kuin usein käsitöissäkin. Meilläkin on tapettiremontti edessä kolmeen huoneeseen, mutta aikataulua ei vielä ole. Tapetit on jo kyllä ostettu.

Taija K kirjoitti...

Hih, joo se Novitan uusi Wind kuulostaa houkuttelevalta, mutta eiköhän sitä ehdi ostaa sittenkin, kun entisiä on vähän kulutettu. Muuten yritän päästä jossain määrin eroon Novita-varastoistani, kun on tullut ostettua alennuksesta sellaisia värejä, joilla en tunnu tekevän mitään.

Hauskoja löytöjä olet tehnyt seinistä ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten tutulta näyttää;)

Anonyymi kirjoitti...

Sattuneesta syystä tuttua puuhaa minullekin tuo remontti+muu rakennustyö:) Voi minä olen monen monta kassia virkkaillut Cocos-langasta. Kassiksi se on sopiva lanka ja mä teen aina vuorin sitä venymistä estämään. Hieno malli huivissakin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania tapetteja ollut, huokailee korttiaskartelija kateellisena. Tosi pirteän näköinen huivi myös.