lauantai 7. helmikuuta 2009

Olisinko onnellinen vai onneton?

Tänään aloitettiin Miehen kanssa pakata. Eilen nimittäin nykyinen kotimme myytiin ja saimme ostettua uuden kodin samantien. Tosin kummastakaan ei ole vielä tehty kauppakirjaa, mutta ensi viikolla sekin tapahtuu. Nyt en vain tiedä olisinko iloinen vai surullinen? Vai molempia yhtä aikaa? Tämä nykyinen koti on tosi rakas ja siitä luopuminen sattuu, mutta toisaalta uuteen muuttaminen on kovin mielenkiintoista ja jännittävää..... Huoh. Ehkäpä siksi heräsin tänä aamuna neljältä ja jäin miettimään asioita.....

Juu, vähän tänään jo pakkailimme. Yksi vinnikomero tyhjennettiin. Sen sisältö koostui vanhoista vinyylilevyistä ja meikäläisen langoista. Hups. Yksi 28" tv-laatikko tupsahti täyteen lankaa (ja toisessa kaapissa on niitä vähän lisää. Eikä tähän lasketa vielä kahta sängynaluslaatikkoa, Ikean suurta pyykkikoria ja rottinkikoria...) Lisäksi komerosta löytyi mieletön kasa vanhoja Suuri Käsityökerho -lehtiä. Nämä ainakin pitäisi uudelleen sijoittaa jonnekin, minulla ei ole niille enää käyttöä. Eikä kehtaisi niitä lehtikeräykseenkään laittaa.
Eilen kun pyörin tuolla kiinteistövälitysliikkeissä, niin minun onnekseni yksi lankakauppa sattui olemaan vieressä =) Mies tosin käski minut heti kotiin kun kuuli puhelimessa, että olin ostamassa lankaa kodin sijasta.... Mutta ehdin kasata sitä ennen tiskille Elfin coloria tummassa lila-musta sävyssä sekä Step-sukkalankaa kivassa kevään vihreässä kuosissa. Nämä langat jätin tekeille (sekä menossa olevat Sorbet-kerät sekä Pirtin kehräämön villaa) käsityökoriin. Näillä pitäisi pärjätä kuukausi. Ja hyvin pärjätäänkin, sillä työpäivän jälkeen löytyy varmaankin miljoona pakkaamatonta tavaraa ja muuta hommelia neulomisen sijaan.
Joten, olen pahoillani. Tästä kuukausi eteenpäin; täältä löytyy yhä harvemmin päivityksiä. Ja niissä ei varmaankaan ole valmiita neuleita. Nyt muut asiat astuvat edelle. Koti on siirrettävä uuteen osoitteeseen. Mutta pistäydyn täällä aina silloin tällöin. Ja kuukausi ilman neulomista; ehei, ei onnistu! Kyllä sitä aina muutama silmukka neulotaan =)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea tuleviin kauppoihin!

Anonyymi kirjoitti...

Entisestä luopuminen on vaikeaa, mutta uudet asiat voivat muuttaa monta asiaa - parempaan suuntaan.

Tiedän, että sen talon jättäminen on vaikeaa (niin se on mullekin), mutta nautitaan yhteisestä ajasta uudessa kodissanne !

Voimia pakkaukseen, me tullaan sitten muuttoavuksi...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin jo etukäteen! Sitten sinun täytyy pitää virtuaalituparit:D

tuijam kirjoitti...

Usko pois, vaikka vanhan kodin myyminen kirpaisee on se myös iso helpotus.
Vuosi sitten meillä oli rivari myynnissä, hyväkuntoinen ja paikalliseen tapaan aika hintava, kun myynti virui liki puoleen vuoteen alkoi jo ärsyttää. Sitä alkoi pohtia mikä tässä on vikana kun ei kauppoihin johtavaa tarjousta tule - vikaa ei ollut, mutta se oikea ostaja antoi odotuttaa itseään.
Plus nauti ihanuudesta että saatte viedä tavarat suoraan tulevaan kotiinne - meidän piti käydä asumassa vuokralla kolmisen kuukautta ennen paikkakunnan vaihtoa. Että muuttoa ja pakkausta on riittänyt.
Ja kohta muutetaan taas, alkaa jo persuksia poltella sillä talo on valmiimpi päivä päivältä. ;-)

Ps. muuttaminen aina konkretisoi nuo lankavarastot, kaikki piilot paljastuvat. Hih.

Kirsi kirjoitti...

Jaksua pakkaamiseen! Tärkein pakattu ;)