lauantai 9. toukokuuta 2009

Huivitusta

Viime aikoina on tullut vain viskattua käsityökorin pohjalle valmistuneet työt. Eilen illalla sitten sain ihme inspiraation, juuri kun olisi pitänyt saunaan lähteä. Päättelin ja viimeistelin työt. Alla oleva kaulahuivi valmistui iät-ajat sitten. Mutta kun se päättelykeiju - tai varmaankin peikko meillä - ei suvainnut tulla käymään.
Omppu-huivin muunnelma, alkuperäinen ohje löytyy Tikrulta. Koko 194 x 18 cm
Lanka Noro Kureyon, väri 150D, 140 g (kokonaista kolme kerää)
Puikot 7 mm (muistankohan väärin, olisiko olleet sittenkin kuutoset?)

Vieläkään Noro ei ole minun lempilankaani, vaikka tässä värit ovatkin paljon harmoonisemmat kuin edellisessä huivissa. Omistin näitä kolme kerää ja ne kaikki ovat tuossa huivissa. Enkä ihan heti osta itselleni tätä lankaa. Ei ole hintansa väärti, ainakaan minun mielestäni, joku voi tykätä ja tykkääkin.
Feather & Fan -huivi, koko 184 x 12 cm
Lanka Gjestal Frost, väri 230, 90 g
Puikot 3 mm addit

Mallikertoja on vain kaksi vierekkäin. Jokin tässä mallissa ei loksahtanut meikäläisen aivonystyröihin, vaan jouduin laskemaan koko ajan kuuteen. Enkä koskaan ollut varma, teinkö rivin oikein. Jossain vaiheessa olinkin onnistunut tekemään yhden rivin liikaa ja kämmimään langankiertojen puolen. Onneksi sitä ei ole tästä mallineuleesta helppo huomata. Mutta kun sen itse tietää, niin.....

Näitä huiveja ei enää tarvita, nyt on jo täysi kesä. Koivuissakin on jo lehdet ja sen tietää olosta. Vaikka allergialääkkeitä on mennyt jo kuukausi ja melkein kuukauden olen hönkäillyt keuhkoja avaavaa lääkettä, niin ahistaa =) Vai ahistaisiko tämä elämä yleensä ;) Kun tuo Mieskin on vielä jäitä särkemässä, vaikka täällä on jo kesä. Tänään puhelimessa selitin tuota koivujen vaikutusta keuhkoihini, niin Miehellä meni vähän aikaa ymmärtäessä, että täällä ihan oikeasti on jo kesä. Siellä kun ei näy kuin jääkenttiä. Suomi on pitkä maa ja välimatkat ovat suuria.

Ja yhden hartiahuivinkin tein. Ette ikinä arvaa millä mallilla =) Aikamones (juu, viides) huivi Pirtin kehräämön liukuvärjätystä. Tässä oli niin keväiset värit, että oli pakko kokeilla.
Revontuli-huivi, koko 184 x 84 cm
Lanka Pirtin Kehräämön liukuvärjätty, kakkoslaatu, 170 g
Puikot 5 mm addit

Näistä huiveista tulee kyllä kivoja. Tuo malli ja liukuvärjätty lanka ovat niin naimisissa keskenään. Huivi jää kylläkin valmistuneiden laatikkoon, aika kauppaa tavaran.

Yhden turjakkeenkin tein. Ja käytin siihen lankaa 200 g, vielä sellaista lankaa, jota sain kylkiäisenä enkä ostanut mitään varsinaista tarkoitusta varten. Mutta kun turjakkeesta tuli liian lyhyt alkuperäiseen tarkoitukseen, niin mietittäväksi jää mitä sitä tehdään. Sillä lanka ei purkaannu, enkä kyllä kehtaisi sitä neuloa uudelleen. Pari ideaa olis, katsotaan mitä syntyy.

Oikein mukavaa äitienpäivää kaikille äideille! Lapsukainen muisti minua ihanalla kortilla, kiitos siitä. Itse kävin tänään Prisman kesäpihalla ostamassa kukkia, anopille parvekkeelle ja omalle äidilleni pihalle. Huomenna meinasin käydä kummankin luona. Josta tulikin mieleeni, että huominen ruoka pitäisi laittaa pakkaseen, maha tulee varmaan täyteen tuolla reissulla =)

7 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

On kyllä hienot huivit ja kauniissa väreissä.
Hyvää äitienpäivää sinullekkin.

Tupuna kirjoitti...

Kauniiiiita huiveja! :)

Hyvää äitienpäivää!

Sinikka kirjoitti...

Kauniita huiveja.
Hyvää äitienpäivää sinullekkin.

Ukkoseis kirjoitti...

Täällä ei näy kuin hylkeitä ja jäätä! Joissain paikoin on vähän avovettäkin (hyi).Joten täällä on vähän toisenlainen äitienpäivä, vaikkakin on täälläkin äitejä mukana.

intsu kirjoitti...

Hyvä tavaton miten hienoja huiveja sulla! Kivaa äitienpäivän iltaa sinne.

MarjutJ kirjoitti...

Oletpa tehnyt kauniita huiveja!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on hienoja huiveja! :)
Itse en ole vielä onnistunut tuollaisia värkkäämään, vaikka käsitöitä teenkin.

Tulin kertomaan, että nyt on menossa nimienkeräys fibromyalgian tunnustamiseksi Euroopassa. Vetoomuksen voi allekirjoittaa:
http://www.reumaliitto.fi/sivut/etusivu/
(oikea ylänurkka)
tai suoraan
http://www.enfa-europe.eu/indexpet.php