lauantai 27. kesäkuuta 2009

Viikonloppu kuulumisia

Terveisiä helteisestä Pohjois-Karjalasta! Ja kyllä meillä täällä kotonakin on ihan riittävän lämmin, mittari on tainnut kohota tänään 27 asteeseen. Eilen, yllättävän vapaapäivän kunniaksi, harrastettiin kotiseutumatkailua ja piipahdettiin Joensuussa. Tavan kauppoja, rautakauppoja, lankakauppoja, toria..... sekä kotimatkalla käytiin tervehtimässä kohta kaksivuotiasta tytön tylleröä ja hänen vanhempiaan.

Minulla oli etukäteissuunnitelmissa kaksi paikkaa, joissa halusin käydä. Muutaman isomman kaupan (mm. sellainen "minikokoinen" Tokmanni ;) ) jälkeen pääsin niistä ensimmäiseen; käytiin syömässä Subwaylla. Meillä tuota pikaruokalaa ei vielä ole ja tykkään ihan mahdottomasti niistä leivistä. Ehdoton suosikkini on grillattu kananfileleipä makealla sipulikastikkeella. Nam. Ja toinen paikka löytyi torin toiselta laidalta; Joen lanka. En kuitenkaan hamstrannut koko kauppaa tyhjäksi, ostin vain neljä vyyhtiä Trekking hand artia. Kaksi vyyhdeistä oli tuollaista riemunkirjavaa, väriltään Tobago ja kaksi puna-lilaa, sen värin nimi oli Grenada. Kirjavasta meinasin ensin tehdä itselleni huivin tai pontson, mutta äsken suunnitelmat muuttuivat =) Katsotaan mitä tuleman pitää. Lämmintä riitti koko päiväksi. Istuimme hetken Joensuun torilla Marttojen kahvilassa kahvilla. Mies oli sitä mieltä, että sieltä sai niitä oikeita karjalanpiirakoita. (Miehen sukua asuu vieläkin suurin osa pohjois-Karjalassa). En epäile yhtään, itse en vaan jaksanut Subway-ruuan jälkeen ottaa muuta kuin kahvimukin. Juu, siellä kahvi tuli isoissa mukeissa, ei missään minikupeissa =)

Tänään piti siivota oikein kunnolla. Mutta kun olimme siivonneet makuuhuoneen ja sen jälkeen kylvimme hiessä, niin tuumimme, että onhan noita kylmempiäkin ilmoja siivoamista varten. Loppu huushollista hoitui siis imurin ja pölyliinan turvin. Ei puhettakaan, että heittäisimme kaikki matot ym. pihalle. Päivän aikaan olen pyörittänyt nuo vyydit kerälle ja kohta saunan jälkeen voisi käydä vaikka neulomaan. Eilen valmistui toisetkin sukat, mutta niissä on vielä langanpäät ym. Eikä ne ole vielä jääneet kameran linssiin =) Mitä mieltä muuten olette meidän jälkkäristä? Paikkakunnan mansikoita, vielä turkasen kalliita, mutta aivan ihanan makuisia!

4 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Nam,niin langat kuin mansikatkin.

Hepsi kirjoitti...

Mansikoita - nam!

Siitä Savonlinna-soljesta, taisit kysellä siitä taannoin, jos oikein muistan. Kuulemma yksi kultasepänliike Savonlinnassa myy niitä ainoana Suomessa. Valitettavasti en muista liikkeen nimeä, vaikka sen kuulin. Kysyn uudestaan, kunhan taas olen puheissa ystäväni kanssa.

Marjo kirjoitti...

Lurps, mansikoita! Ihanan värisiä lankoja oot hankkinut.

MarjutJ kirjoitti...

Ihania mansikoita! En olekaan vielä tänä kesänä yhtään maistanut.