Pari viikkoa on kulunut huiskeen lailla. Viime viikonloppuna menin Helsinkiin Murusten luo ja sieltä sainkin koko pesueen mukaani Savoon. Oli tosi mukava yllätys. Viikon verran nautimme lapsiperheen elämästä, kun Pappakin tuli jo tiistaina menoon mukaan työmaaltaan. Minun piti kyllä käydä vielä alkuviikon töissä, mutta kotiin oli tosi kiva palata, kun pikkuneiti pyrki ensimmäisenä syliin ja nuoriherra leväytti hymyn ja ulottui korvasta korvaan =). Torstain puolenpäivän jälkeen, sitten leikimme, leikimme ja leikimme. Toki välillä tehtiin ruokaa ja syötiin sekä saunottiin, mutta tämä mummo ei ottanut paljon muusta stressiä, keskityin vain lapsiin =).
Nyt muruset ovat menneet jo toiseen mummolaan ja meillä on kovin hiljaista ja ikävää. Kaksi vanhaa, vanhaa varista, istuu
aidan sohvan laidalla...... Neulomista en joutanut harrastamaan kuin torstaiaamuna puolisen tuntia siedätyshoidossa ja eilen illalla. Ennen Helsingin keikkaa tein kuitenkin muutaman vauvan myssyn, sillä sieltä ja täältä on kuulunut vauvauutisia. Yksi myssyistä menikin jo käyttöön. Kuva on vähän kiireessä otettu ja myssytkin on viimeistelemättä.
Lankana Novita Freesia (sin ja pun), Sirdar Snuggly (valk) ja jokin sukkalanka (rusk), yht. 105 g
Puikot 3,5 mm
Huomasin vasta näitä myssyjä tehdessä, että olin tehnyt kaikki myssyt sileää oikeaa, vaikka ohjeessa on ainaoikeaa. No, ihan hyvin myssyt toimii näinkin ja eivätpä ole näin keväällä liian kuumia. Nyt puikoilla on pienet lapaset, jospa ne ennättäisi valmiiksi huomiseen aamuun. Mussukat lähtevät aamulla kotiinsa ja käyvät tästä meiltä ohimennessään lainakissan (siis omansa, meille lainaa). Seuraavan viikon minä vietän viimein talvilomaa, työlistalla on ikkunan pesua, pyykkäystä, ja muita lukemattomia kotihommia. Tosin aioin aina välillä huilatakin. Ja neuloa.
1 kommentti:
Mäkin oon päässy pitkästä aikaa neulomiseen kiinni :), uskalsin ihan Revontuli-huivin iskee puikoille kun on toivetta että isokin työ valmistuis. Tosin nyt kun täällä on katellu noita neuleita niin tekis mieli vaan käydä ostaa lankaa ja puikot ja neuloa semmonen islannin-villapaita täällä islannissa :D.
Lähetä kommentti