perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhlaa ja juhannusta =)

Siinä ne nyt pötköttelevät, minun nuttuni osat. Ja saavat huilata ihan rauhassa, huomiseksi ne eivät ehdi kuivua ja sitten neuloja katoaa puoleksi viikoksi muihin puuhiin. Aikamoista väkertämistä tuon takin neulominen on ollut, lanka on ohutta merinovilla-silkkisekoitusta ja puikot 3 mm. Mutta onneksi ollaan jo tuossa menossa =).
 
Tässä alemmassa kuvassa näkyy oikeammin tuon langan väri, sireenin sininen, tai oikeammin lila. Juuri minun väriseni =).
 
Muita käsitöitä ei tässä ole ehtinyt tekemäänkään. Vaikka lomaakin on takana melkein viikko, niin kaikenlaisia hommia tuntuu löytyvän. Tosin muutama autoreissu on tullut neulottua, kun Ukkokulta ajaa ja minulle jää vain maisemien katselu.

Lankakauppa Kujeen Hanna kävi paikkakunnalla ja tottahan tapasimme kun olemme jo kauan viestitelleet s-postin ja fb:n kautta. Oli kiva tavata hänet ihan livenäkin ja tuliaisina sain ihanuuksia puodista. Niistä yksi Zauberball piti laittaa heti puikoille ja ehkä jonain päivänä voin esitellä Wingspanin. Tässä välissä teen vielä jonkun myssyn Olet tärkeä -keräykseen, vaikka en minä millään pärjää anopille, joka on tehnyt jo viitisenkymmentä myssyä ja lisää tulee koko ajan =).

Tänään kuitenkin "rillaillaan", ei kuitenkaan makkaraa, vaan lihaa, ananasta, kesäkurpitsaa, tomaatteja, halloumia ja herkkusieniä. Juhlitaan pienesti keskikesän juhlaa ja huomenna suunnataan mummoilemaan ja leikkimään. Pienet kuulevat kyselevät kovasti milloin mummo ja pappa oikein tulevat. Papalla onkin tuliaisina jotain itsetehtyä ja odotettua......

Oikein mukavaa juhannusta, pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta =).

Ei kommentteja: