keskiviikko 26. syyskuuta 2012

On niin kiva syödä sanojaan....

Viime viikonloppuna Lapsukainen ilmoitti haluavansa röyhelöhuivin/huiveja. No mitäpä ei äiti lapsensa eteen tekisi ja Lapsukainen osti kasan Frillaa, josta piti tehdä huivi, mahdollisimman nopeasti tietysti ;) Nyt on ensimmäinen tehty. Tätä väriä oli kolme kerää, mutta jo kaksi kerää riitti ihan liiankin pitkään huiviin.

Frilla-huivi, pituus 210 cm
Lanka Novita Frilla, 200 g
Puikot 6 mm

Vaikka muinoin lupasin, etten näitä huiveja enää harrasta niin tämän jälkeen on jo mustavalkoinen puikoilla. Lapsukaiselle sekin.... Ja juu, en laita näitä lankoja budjettiin, enhän minä niitä ostanutkaan, ainoastaan neulon =).

Välillä kypsyin niin täysin frilla-langan ominaisuuksiin, että välityö piti saada puikoille. Tein sitten Twinspang-huivin langanjämistä lasten sukat. Langassa on vaan niin pitkät värivaihdot, että tein kaksi erilaista sukkaa ;).
 
Lasten sukat, koko 30-31
Lanka Zauberball, väri ??, 42 g
Puikot 3 mm

Huominen olisi vielä normaali työpäivä, sitten perjantaiaamuna anivarhain olisi suunnistettava Lappeenrantaan koulutukseen. Sieltä matka taas jatkuu Järvenpäähän, mummon mussukka ykkönen täyttää jo kolme vuotta ja mummo lähtee kakkukahveelle =). Isommat synttärit vietetään sitten ensi kuun puolessa välissä, silloin juhlakaluna ovat kaikki mussukat yhtäaikaa ja vieraitakin vähän enemmän....

2 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Nätin värinen Frilla-huivi, itsekin olen yhden tehnyt beigen värisestä joskus. Ja tosi lämpimän näköiset villasukat :)

-maria- kirjoitti...

Oijoi, saas nähdä joudunko minäkin joskus vielä frillahuivin tekoon! :)

Sukat ovat iloisen näköiset.