Ikiomaa

Viime aikoina on tullut keskityttyä vain mussukoiden neuleisiin. Osittain siksi, että olemme lähdössä etelä-Suomeen ensi viikolla ja halusin neuleet mukaan. Nyt pakkasilla niitä hattuja ja kaulaliinoja tarvitaan, turha niitä on viedä enää kevään kynnyksellä...

Aina jossain välissä olen tehnyt jotain muutakin. Nämä neuleet tulevat vain ja ainoastaan minun käyttööni. Oletteko muuten huomanneet, että sanonta suutarin lapsilla ei ole kenkiä, pitää usein paikkansa. Kovin harvoin nykyisin tulee itselle neulottua.

 

Jämälanka pipo, koko naisten

Lanka Novita Cloud Luxus ym. yht. 51 g

Puikot 3,5 mm

 

Pienet nyssäkät lankoja jäi pyörimään olohuoneen pöydälle, kun olin saanut lasten hatut valmiiksi. Kun en jaksanut viedä niitä lankakoriin asti (joka olisi ollut viereisessä huoneessa), niin neuloinpa ne sitten pipoksi. Ei mitään kummallisuuksia, peruspipoa tuli. Minun mielestä aika karkkiväreissä, jonkun toisen mielestä värit voivat olla kakkivärejä ;).

Ja kun lankabudjetti päättyi ja Citymarketissa sattui olemaan röyhelölankaa tarjouksessa, niin pitihän se sortua. Ostin kaksi kerää, jotta saisin tarpeeksi pitkän huivin. Nyt se toinen kerä odottaa inspiraatiota, sillä kerä riitti oikein hyvin. Ja juu, muistan kyllä vannoneeni, etten tämän tyyppiseen lankaan enää koske. Jokin masokisti luonteessani teetti kuitenkin huivin kaulaan. Olen myös vähän myöhäisherännäinen näiden huivien kanssa, muiden kauloilla näitä on jo keikkunut vuoden verran....

 

Röyhelöhuivi, koko 8 cm x 160 cm

Lanka Schachenmayr Argentina Color, väri 84, 101 g

Puikot 6 mm

 

Maanantaina käydessäni kangaskaupasta kettukaulureiden silmiä, osui näkökenttääni aivan ihastuttavan värinen kangas. Ja pakko sitä oli mielenrauhan saamiseksi ostaa metrin pala. Hitaasti, mutta varmasti olen tehnyt kankaasta kolme sohvatyynyä, yhden ison ja kaksi pientä. Voi kun näkisitte kankaan livenä, värit ovat niin paljon hehkuvammat kuin kuvassa....

Kyllä sitä näköjään aikaan saa jotain, kun ei ole tuota työtä haittaamassa harrastusta. Jalkakin on kuntoutunut sen verran, että olen hylännyt toisen kepin jo nurkkaan. Hyvin usein kävelen kotona ilman kepukoita, mutta sen sitten tuntee illalla nahoissaan. Eikun polvessaan, jota kolottaa ikävästi. Vielä kun saisin tuon jäykkyyden pois ja polven taipumaan entiseen malliin, niin hyvä olisi. Mutta täytyy vain antaa itselleen aikaa, vasta kuukausi on kulunut leikkauksesta. Fysioterapeutin mukaan polvea voi arvostella vasta vuoden päästä, siihen asti sitä kuntoutetaan.