perjantai 10. huhtikuuta 2009

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäinen on alkanut oikein mukavasti. Lapsukainen ja Vävy ilmaantuivat "kotiin" jo päivää aikaisemmin ja tänään meillä on ollut vieraita. Tai ei mitään vieraita, tosi tuttuja ja läheisiä, mutta porukkaa kyläilemässä. Kiitos kun kävitte, oli tosi mukavaa.

Jo viikolla sain valmiiksi salomoninsolmuilla tehdyn huivin. Tämä oli se talon lämmityshuivi. Taloa pitää vielä lämmittää, mutta lanka loppui ja nyt on keksittävä toinen työ. Kerällä pidin langan väristä, mutta valmiissa huivissa en ole enää ihan varma. Jotenkin ällö ja oksettava tämä väriyhdistelmä.
Salomonsolmuhuivi, koko 170 x 88 cm
Lanka Elfin Color, väri 108, 140 g
Virkkuukoukku 4 mm

Huivi jää odottelemaan aikaa parempaa. Ehkäpä tämä löytää vielä lahjaksi jollekin, jolle värit sattuvat. Sitten, odotellessa kummipojan takkiin nro 2 lankoja, tekaisin alla olevan takin. Nämä pienet ovat niin mukavia tehdä, kun aikaa ei tuhraannu paljoakaan. Tosin tätä tein vielä tänä aamuna, kaulus ja napit plus useampi langanpää odottelivat vielä aamulla. Ja yhdeltä piti olla valmista. Loppujen lopuksi aikaa jäi vielä monta tuntia, herättiin sen verran aikaisin =) Mummolassa, yhteisellä sukupäivällisellä, sain lahjoittaa pari takkia käyttöön. Se nro kolmonen valmistuu vielä tässä vähän myöhemmin. Langat jo odottelevat.
Kummipojan takki vol. 2, koko 96 cm
Lanka Novita Samos, väri 130, 180 g
Puikot 4 mm pyöröt

Loppujen lopuksi kun ensimmäinen takki saatiin pojan päälle (äiti ei saanut sovittaa, minä en saanut sovittaa, mutta Mies sai), niin nähtiin, että mitat sattuivat justiinsa. Tämä kevät menee tällä luonnonvalkoisella, sininen on vähän reilumpi, menee kesällä ja vol 3 tehdään syksyksi. Takki päällä leikit sujuivat ja sitä ei sitten loppujen lopuksi saanut ottaa päältä pois, ei edes syönnin ajaksi ;)
Koko epeli tämä poika. Me naiset ollaan vähän yök, mutta miesten seurassa hän viihtyy. Katsotaan nouseeko kummitädinkin kurssi, kun opetellaan vähän Frööbelin palikoita ensi kerraksi. Ne ovat kuulema kovassa kurssissa pienen miehen listalla. Mutta eivät isojen veljien ;)
Kummityttökin sattui kylille samaan aikaan isoveljen ja vanhempien kanssa. Oli ihan kivaa kun porukkaa oli paikalla enemmän. Kunhan tästä vähän tormistaudutaan ja elämä menee uomiinsa uudessa kodissa, niin kummityttökin saa varmasti osansa tämä tädin neulomisista =)
Huomenna onkin melkein arki välissä, päivä on tosin buukattu jo täyteen..... aamulla olisi hoidettava kauppa- ja talon lämmitys asiat ja iltapäivällä olisi vuorossa 7v-ystävämme "hemmottelukierros". Herkuttelua Hesburgerissa ja pieni ostoskierros Cittarissa. Saa nähdä, löytyykö ostoskorista vaatetta vai lelua, kumpainenkin kelpaa tälle nuorelle herralle. Sen jälkeen olisi vielä "lastenkutsut". Miehen kummipoika ja kaksoisssisko täyttä parikymppiä, täytyyhän sitä kakkua käydä maistelemassa. Joten silmukoita ei varmaan synny. Mutta lepuutellaan välillä kipeätä rannetta ja jatketaan sitten. Nyt on kiva tavata sukulaisia =)
Oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa teille blogiystävät. En millään ennätä käydä teidän blogeissa tätä toivottamassa, joten tässä teille kaikille. Nauttikaa keväästä ja neulokaa =)

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Hyvää lankalauantaita sinulle! :)

Lapsukainen kirjoitti...

Taisi löytyä pikkuystävälle vähän molempia ;).

MarjutJ kirjoitti...

Söpö malli ja hieno takki!