perjantai 26. maaliskuuta 2010

Etätyötä, etäkorjausta...

Tänään  heräsin aikaisin, vaikka olikin etätyöpäivä. Aloitin työt ajoissa ja hyvä olikin, että aloitin, sillä olin varannut töitä reilusti ja päivän mittaan ilmaantui muutakin ohjelmaa ihan kylliksi asti. Jo tiistaina olin soittanut meidän pakastimesta korjaamolle (sitä korjailtiin jo kuukausi sitten), että ei toimi vieläkään. Tulkaapa pojjaat uudelleen. Lupasivat ensin miettiä ja miettivätkin hartaasti! Sillä tänä aamuna soitin sinne uudelleen, etten oikein tykkää siitä että pakastimessa mittari näyttää -10 ja meidän kaikki marjat ja mehut on siellä sulamassa. Että olisi hyvä jos olisitte täällä jo. Onneksi tänään sitten tapahtui. Ensin kävi yksi korjaaja miettimässä ja raapimassa otsaansa, lupasi miettiä mitä tehdään ja palata asiaan. Iltapäivällä toinen korjaaja soitti, että pitäis tuoda teille toinen pakkanen, johon voisi siirtää tavarat siksi aikaa kun meidän oma sulatetaan ja korjataan. Huoh. Minä jo ehdottelin, että toisivat kerralla uuden, tulisi ehkä kuntoonkin =) Ensin kuitenkin yritetään kaikki tämän meidän oman kanssa. Upolle tulee varmaan halvaksi; ostimme vuosi sitten pakastimen 400,- eurolla ja nyt nämä korjaajat ovat käyneet meillä ainakin 5-6 kertaa... ja kaikki menee takuun piikkiin.

Päivällä ennätin kuitenkin käymään äidin synttäreillä. Tiedossa oli tietenkin ruokaa, kahvia ja synttärikakkua, joka tällä kertaa oli maukas kinkkupiirakka. Äiti jo eilen varoitteli, etten sitten tuo mitään lahjaa, mutta veinpä kuitenkin. Iloisen, keltaisen gerberan lisäksi vein jo aikaisemmin lupaamani pipon.
Äidin pipo, malli Dropsin mukaeltuna, koko naisen pää.
Lanka Lidlin Fantasy Hand-spun, 37 g
Puikot 3,5 mm pyöröt ja sukkikset

Muokkasin mallia sen verran, että en lisännyt silmukoita ja tehnyt baskerityyppiä, vaan pudottelin samalla silmukkamäärällä loppuun asti ja sovelsin kavennukset. Istuu ihan kivasti päähän, vaikka kavennukset näyttävätkin aika rajuilta. Ja kuvasta ei näy, että valkoisen mukana kulkee kimallelanka. Siinä sivussa, aina vaihtelua hakiessa, neuloin sukat Novitan kevään uutuudesta.
 Tico-tico-sukat, niin perus-perus, koko 37-38
Lanka Novitan Tico-tico, väri 874, 75 g
Puikot 2,5 mm sukkikset

Ihan kiva lanka, ohut ja väritkin ovat ihan ok. Vähän karheaa tuntui olevan, mutta kai nämä sukat pehmenee pesussa. Aloitin tämän parin jälkeen vihreä sävyistä tico-ticoa ja siinä ne värit ovat jotain ihan karmeita. En tykkää, mutta pitää tehdä loppuun asti.

Tämä viikonloppu kuluu vielä kotona yksinään ihmetellen. Vähän pyykinpesua, vähän siivousta, vähän neulomista. Huomenna tulee sähkömittarin vaihtaja, sen jälkeen olemme mekin siirtyneet etäluettaviin mittareihin. Tuleepa jokainen lasku kulutuksen mukaan, ei enää isoja tasauslaskuja. Sitten lyhyt viikko töitä ja ensi viikonloppuna pääsen ihanaisen mummon mussukan luo =)

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihana tuo myssy! :)

Hepsi kirjoitti...

Kaunis myssy tosiaan!

Omppumato kirjoitti...

Kaunis myssy ja kivat Tico-ticot :).