sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Mussukoille jotain

Alkoi kuulua napinaa lähipiiristä, ettei se edes yritä päivittää blogiaan. No, kun on ollut vähän kiire tässä viime aikoina.....


Kiitos kaikille onnitteluista. Uusi vauva on ihana, kovin isosiskonsa näköinen ja hurjan kiltti. Toinen vaan syö, nukkuu ja välillä ihmettelee tummilla silmillään maailmaa. Minä jätin perheen "oman onnensa nojaan" maanantai-iltana ja hyvin siellä on pärjätty. Nykyajan tenavat (siis minun lapseni ja vävy) ovat niin toimeliaita ja osaavia, että pitävät isommankin perheen pystyssä. Pappakin on saanut kokeilla kolmen lapsen likoittamista yhden illan ajan ja sekin sujui hyvin. Ja minä olin kateellinen siitäkin illasta =).

Mummoilemaan mennessä neuloin taas mussukoille viemisiä. Edelliset pipot kun olivat liian isoja, niin piti tehdä vähän pienempää. Ja jotta perinteistä ei olisi poikettu, viimeiset silmukat tehtiin vasta Järvenpään kohdalla mennessä. Valmista tuli kuitenkin ajoissa ja nyt jopa sopivaa. Ja kuten tapoihini jo kuuluu, uudelle mussukalle ei ole tehty vielä yhtään mitään omaa. Onneksi tumppuja ja sukkia löytyi isompien mussukoiden "perintönä".
 
Mussukka kakkosen pipo, Mussukka-myssy Ullasta, koko 1 v (mallia muokkasin taas vähän)
Lanka Marks & Kattens Carolina, väri 163, n. 30g
Puikot 3,5 pyöröt
 
Mussukka ykkösen myssy, Novitan malli kevät 2009 lisättynä nauhoilla, koko 2v
Lanka Marks & Kattens Carolina, väri 163, n. 30 g
Puikot 3,5 mm pyöröt

Myssyt olivat molemmat ihan sopivan kokoisia. Tässä todistusaineistoa toisesta.

Muutakin on tullut tehtyä, joka ilta on väkerretty jotain. Kastetaulukin pitäisi saada kohta valmiiksi, ristiäispäivä on jo päätetty. Neuleiden ja ompelun lisäksi on pitänyt haravoida pihaa ja tehdä sitä sun tätä. Välillä tankataan vitamiineja, sillä pimeys meinaa toisinaan lannistaa alleen. Aamuisin on käytetty ahkerasti kirkasvalolamppua, jotta edes herättäisiin uuteen päivään. Mutta kyllä se taas tästä, kynttilöitä voi poltella nyt luvan kanssa urakalla ja herkutella marjoilla (pakasteesta) ja hedelmillä. Katsotaan onko tämä syksy edellisiä helpompi, kun olen jättänyt perunan, pastan ja viljat kauppaan.

Oikein mukavaa marraskuun alkua. Se on sukkasatokin päätöksessään ja minun saldoni on lähes nolo. Vain viidet sukat kahdessa kuukaudessa. Silloin kun niitä pitäisi neuloa, niin ei sitten neulotuta. Ei millään.

1 kommentti:

Marjut kirjoitti...

Kauniita myssyjä, molemmat!