Tiedätte varmaan tunteen, kun käsityökorissa odottaa noin parikymmentä keskeneräistä työtä ja kaappien kätköissä on toinen mokoma. Tekisi mieli aloittaa jotain uutta, mutta omatunto kolkuttaa ja kovaa, että olisi täällä vaikka mitä tehdä..
Toinen näistä on ihan äsken aloitettu - ja samantien tehty valmiiksi ja toinen on marinoitunut jokusen kuukauden korissa.
Viime kesänä totesimme mummon mussukoiden kotiterassilla, että ampiaisia oli ihan liikaa... Pahin pörräys kävi ulko-oven päällä ja alkoi häiritsemään ihan kaikkia. Onneksi on olemassa valepesät ja onneksi mummolla harmaata lankaa ja koukku. Nyt sitten kokeillaan tehoaako nämä. Sisällä on vähän sanomalehteä, sillä jostain luin, että pesiin tarvitaan vähän selluloosan hajua toimiakseen.
Sukkapari on taas aloitettu joskus lankakaupan aikoihin, kun on haluttu kokeilla tätä Regian lankaa. Tässä viikonloppuna neulon sitten ensimmäisen sukan loppuun ja sille kaverin.
Siinä sivussa olen jynssännyt vessan lattiaa puhtaammaksi, siivoillut taas kerran tavaroita piiloon ja nukkunut hyvin.
Ampiaisenpesät Sirdarin Cotton Rich, n. 60 g ja koukku 3,5 mm.
Sukat, koko 38-40. Regian 6-fach, väri viime talvellta. Lankaa kului 128 g ja puikot oli 3,5 mm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti