keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Sekalaista höpinää

**Aivan mahtavaa, jo kolmas päivä peräkkäin kun paistaa aurinko! Eikä ole satanut pisaraakaan. Ihan tässä itsekin piristyy. Kun vaan vielä pääsisi tuonne ulos.

**Edellisen postauksen ensimmäiset sukat ovat jotenkin kamalat. Kerällä tuo Nalle-lanka on ihan kivan näköistä, mutta neuleena se käyttäytyy ihan miten itse haluaa ja sukat vuorotellen läikittyvät ja vuorotellen värit asettuvat nätisti. Lopputulos hirveä. Yöks. Ja vielä jäi lankaa jäljelle, voih. Kuvakin näyttää hurjan epätarkalta, vaikka se ei sitä ole. Nuo värit vaan vilistävät kuvassa.

**Maanantain Sellan monologi oli tosi hyvä. Siinä oli sanomaa enemmänkin kuin yhdelle illalle. Ja kyseisen rouvan näyttelijän taidothan ovat tunnetut. Kannatti käydä ja sitä mieltä olivat varmaan ne muutkin, jotka täyttivät teatterin jokaikisen sopukan. Katsokaapa vaikka Tampereen työväen teatterin sivuilta mitä näytelmästä on kerrottu.

**Viikko on ollut sen verran matalalentoa ettei käsitöistä ole oikein tullut mitään. Tänäänkin olen illalla menossa kansalaisopiston kurssille, joka on järjestetty yhteistyössä Taito-shopin kanssa. Käyn hakemassa ideoita ja oppia erilaisten huivien valmistukseen. Ikään kuin netistä ei löytyisi tarpeeksi mahdollisuuksia =) Lyhyt kurssi (vain kaksi iltaa) antaa varmaankin enemmän niitä uusia ideoita kuin käytännön tuloksia. Pitäisiköhän ottaa oma reissuhuivineule mukaan??

**Huomenna menen taas Lapsukaisen kanssa kuntosalille. Kuntoilemisesta ei saata tulla mitään, mutta päästäänhän me juoruilemaan..... ja infrapunasaunaan. Yksin siellä on ikävä käydä, kiva kun saan nyt kaverin. Kuntoilun viikon vähimmäisannoksen hoidin kuntoon eilen aamulla ennen töihin menoa, nyt on useampi lihas vähän "käytetty".

**Muuta höpinää ei tule nyt mieleen. Tässäpä varmaan ne tärkeimmät, jos nämäkään mitään kummoisia ovat. Mukavaa loppuviikkoa teille kuitenkin!

4 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Tein minäkin tuosta samaisesta Nalle -langasta sukat, mutta ei pitsineuloksessa kirjavoituminen ainakaan häirinnyt minua.
Sileässä näkyy kaikki "epäkohdat".

Kirsi kirjoitti...

minusta tulee isona taloushallinnon ammattilainen.

tuijam kirjoitti...

tuo colori on hyvin haastava lanka, olipa se minkävärisenä tahansa. Sitä saa helpomalla käytettyä jonkin toisen langan kaverina, vuorotellen raitoja tai sitten kirjoneule(lapaset) joissa kuvio on tehty colorilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät viikot sinullekin:)