maanantai 26. tammikuuta 2009

Kiitos ja kumarrus

Kirsiltä sain tunnustuksen. Kiitos ja kumarrus siitä! Ohjeena oli kertoa viisi riippuvuuttani. Joten kai se on julkaistava =)
  1. perhe; on tiedettävä mitä rakkailleni kuuluu, olivatpa he missä päin tahansa
  2. neulominen, neulominen ja taas neulominen
  3. blogien lukeminen; innostuksen ja inspiraatioiden lähde
  4. suklaa / karkit; kai sitä tarvitsee tietyn määrän sokeria elääkseen =)
  5. laiskottelu; hyi olkoon!

Nyt on sen verran väsy, etten jaksa etsiä uusia kohteita, joten annan tämän tunnustuksen kaikille ihanille käsityöbloggaajille. Kuten huomaatte kohdasta kolme, olette elämäni suola =) Ja etenkin lahjoitan tämän rakkailleni, vaikka yksikään ei blogia kirjoittele =)

Minä olen vuodattanut täällä harmituksen kyyneleitä koko päivän. Kummitädin huivi tuli postitettua väärällä/vanhalla osoitteella ja nyt koko huivi on kateissa. Ei ainakaan ole päätynyt kummitädille =( Katsotaan, toimiiko posti oikein tällä viikolla eli etsiytyykö maksikirje oikeaan osoitteeseen tai minulle takaisin (lähettäjän osoite oli kuoren päällä). Pitäkää peukkuja, olisihan se harmi hävittää yksi revontuli!

Ai niin ja vielä yksi juttu. Banaanikärpästen hävittämiseen oli joku konsti (pirulaiset, valtaavat tämän talon), kertoisiko joku mikä se oli kun en itse muista. Mitään hedelmiä ei meillä ole pöydällä mistä sikiäisivät, mullasta en oikein pääse eroon, tai sitten on hävitettävä kaikki kasvit! Eli apua tarvitaan!!

10 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Banaanikärpäset saa vähenemään ainakin näin: laita (syvä) lautanen puolilleen lämmintä vettä, sinne muutama teelusikallinen sokeria ja pari tippaa tiskiainetta. Lautanen sijoitetaan lähelle kärpästen "kotipesää", esim. meillä se oli tietyn viherkasvin vieressä. Sokeri houkuttaa kärpäsiä, mutta pari pisaraa tiskiainetta (ei yhtään enempää, ettei se hajullaan karkota kärpyjä) poistaa pintajännityksen ja kärpäset hukkuvat. Välillä vaan huuhdellaan lautanen ja tehdään uusi satsi.

Meillä ei näin saatu kärpäsiä kokonaan pois, mutta vähenivät ne. Lautasella saattoi olla parikymmentä hukkunutta aamuisin.

Kiki,purkaja kirjoitti...

Vähän samantapainen on minunkin konstina: juomalasiin banaanin pala pystyyn, lasiin vettä banaanin puoliväliin tai vähän yli ja pari tippaa tiskiainetta pintajännityksen poistoon ja lasinpäälle muovikelmu ja siihen muutama pieni reikä. Kärpäset menevät reiistä lasiin, mutta eivät pääse sieltä pois.

Anonyymi kirjoitti...

Itse joskus poistin banaanikärpäsiä laittamalla makeaa mehua / alakomahoolia purkkiin ja tosiaan muovikelmua päälle. Kun vielä teki sen sekoituksen roskiinmenevään astiaan, niin oli kätevä heittää koko homma sitten kerralla pois.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän vastaava keino on minullakin. Eli purkkiin omenaviinietikkaa ja päälle pari tippaa tiskiainetta. Muovikelmu päälle ja siihen muutama reikä.

Anonyymi kirjoitti...

Juoppoja ovat he. Halvin punaviini kelpaa niille mainiosti. Kaadoin pullosta vähän viemäriin, että jää tilaa mennä sinne ja juuttua viinin pintaan kiinni, ja jätin avonaisen viinipullon seisomaan. Hävisivät kokonaan, suosittelen. Meillä kun ei edes juoda noita viinaksia eikä viineksejä, niin ei riipinyt sydäntäkään jättää viinipullo seisoksimaan.

Pami kirjoitti...

Öh! Minun aikaisempi kommentti siis ei todellakaan tullut näkyviin!! Jotain siis tohelsin.

Vaan Hisk Itin konstia olen kokeillut minäkin. Halpaa, vanhaa punaviiniä lautaselle tai punaviinietikkakin kelpaa! Ja aluksi käytin lisäksi astianpesuainetta, mutta käytännössä ei sitäkään tarvitse!

Pami kirjoitti...

Öh, ja unohtui vielä: toivottavasti huivi nyt kuitenkin löytyy. Onhan niitä juttuja, että jopa vuoden päästä kortti/kirje/paketti saapuu perille ja huimimmat tapaukset seilaa maailmalla kauemminkin!

tuijam kirjoitti...

Paketti saattaa joutua postin osoiteselvitykseen, siis selvittävät tämän muuttaneen henkilön uuden osoitteen. Ja tämä taas saattaa kestää kuukaudenkin!

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan edellisiä, banaanikärpäset tykkäävät oikeastaan mistä tahansa nesteestä. Itse olen käyttänyt hyvällä menestyksellä viiniä, olutta, etikka+vesi seosta ja joskus vettä ja hunajaa. Kaikkiin sitten se muutama tippa tiskiainetta, että kuolevat. Ja kun antaa riittävän kauan olla, nii kaikki joutuvat ansaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aikaisemmista kommenteista löytyy ne minunkin ehdotukseni. Toivottavasti tehoavat. Blogissani on jotain pientä sinulle...