maanantai 6. elokuuta 2012

Ei ennätä laittaa päätä tyynyyn....

Se on taas syksy alkanut tämän akan elämässä. Ukkokulta on lomansa jälkeen jo toista viikkoa töissä ja minä odottelen seuraavaa lomapätkääni, joka on vasta marraskuussa. No, onneksi on vielä noita ylityövapaita jäljellä ja tänään sovinkin pomon kanssa, että ensi viikon perjantaina minä töiden sijasta leikin vaikka hiekkalaatikolla =). Loppukesän tuntua on siinäkin, kun mehumaija porisee hellalla jo toista päivää. Eilen teimme Ukkokullan kanssa yhdessä sekamehuja, joiden osoitteeksi tänään osoittautui Lapsukaisen perheen pakastin. Nyt on mussukoille Papan keittämää sekamehua (Mummo oli vain avustavissa tehtävissä), sikäli mikäli tenavat mehua joisivat. Vesi tai maito on heidän janojuomansa ja toisaalta hyvä niin.

Tänään sitten olen yksikseni keitellyt punaherukoita, kaksi maijallista oli marjoja, ensimmäisestä sain saaliikseni neljä litraa mehua. Toinen maijallinen kiehuu, katsotaan tuleeko siitä yhtä paljon. Eilen, siinä samalla kun mehu kiehui, pullotimme myös kotiviinin. Siihen laitoimme edellisen kesän marjoja, tyhjensimme siis pakkasta ennen uutta satoa. Hyvää ruokaviiniä saatiinkin saaliiksi mansikoista, raparperistä, mustikoista ja viinimarjoista. Olisihan ne tietysti voinut mehuksikin keittää, pitkästä aikaa kuitenkin innostuimme viinin tekoon.

Viikolla neuloin illat telkkaria katsellessa, uudesta Novitasta löysin mukavan tyynyn mallin. Ukkokullan suostumuksella uudet langatkin kävin Prismasta, ilman, että nämä lasketaan vuoden budjettiin. Ainoa ehto oli kuulema se, että niistä tulee tyyny eikä mitään muuta =). Ja tulihan niistä, sekä tulee seuraavasta kolmesta Isoveli-kerästä, joiden väri on pinkki. Meidän harmaa sohva kaipaili pirteitä tyynyjä.
 
Isoveli-tyyny, Malli Novita syksy 2012 (tosin itse sovellettu ja muokattu), 40 x 40 cm
Lanka Novita Isoveli, väri 278, 290 g
Puikot 5 mm

Malli on todellakin itse sovellettu ja muokattu, sillä ensimmäisen ison palmikkoristeyksen jälkeen kiersin pikkupalmikoita väärin päin ja sitten olikin tehtävä loppu tyynykin "väärin". Mutta ei se haittaa, tästä tuli oman näköinen. Väri käy ainakin tummanharmaaseen sohvaan. Toisen tyynyn langat siis odottelevat, mutta siihen etsin suoraan mallineuleen jostain ohjekirjasta ja sovellan loput itse. En saa kuitenkaan tehtyä mitään ohjeen mukaan.

Muita tekeleitä mehun keiton lisäksi minulta löytyy pienoinen torkkupeitto (olisiko siitä uuden Mussukan lämmikkeeksi?), kaulaliina, parit sukat ja kastetaulu.... siinäpä sitä askaretta vähäksi aikaa, etenkin kun mieli tekisi välillä touhuta mosaiikin kanssa....

Ai niin, vielä on pakko kehua, että Olet tärkeä- tempaus Facebookissa sai aikaan 697 myssyä Savonlinnan vauvoille, kun tavoitteena oli "vain" 450. Kiitos Katja ja Soile tempauksen järjestämisestä, nyt voi vain sanoa, että Hyvä Me!

1 kommentti:

Oranssi kirjoitti...

Mulla on sulle tunnustus blogissani. Vastaaminen on vapaaehtoista. :-)