lauantai 15. kesäkuuta 2013

Pientä sievää

Helteisen kesän alun jälkeen saapuikin se normaalimpi kesä; sadetta ja tuulta ;). Mutta näillä mennään mitä on saatu ja ulkonakin tarkenee kun pukeutuu oikein.... sortseja ja helletoppeja ei tarvitse nyt nostaa ensimmäiseksi vaatekaappiin. Sadeiltoina onkin joutanut nitkutella puikkojen ja koukkujen kanssa.

Katja lähti käymään Sinin luona ja kyseli haluaisiko joku muistaa Siniä, kun heille oli syntynyt pieni poikavauva tässä vähän aikaa sitten. Toki halusin ja kun en silloin vielä tiennyt vauvan sukupuolta, niin tein setin, joka väriensä puolesta sopii molemmille. Lanka löytyi laatikosta ja en millään jaksa muistaa kumman värjäämää tämä on Zeldan vai Hannan... ihanaa lankaa joka tapauksessa, eikä kutita vauvan herkkää ihoa.

Vauvan junasukat ja myssy, koko 0-3 kk
Lanka Hannan tai Zeldan värjäämää ihanuutta, 46 g
Puikot 3 mm

Omilla mussukoilla olen huomannut, että vauvan sukan varsien on oltava tarpeeksi pitkät, jotta sukat pysyvät ylhäällä. Ovathan ne tossut tosi söpöjä, mutta kun ipanat potkivat ne sekunnissa pois jalasta...

Huomenna olen menossa juhliin, johon Lapsukainen perheineen myös osallistuu. Niinpä näen rakkaat mussukkani pikaisesti ennen juhannusta. Isoimmille mussukoille mummon kassista löytyy lukemista, mutta sille pienimmälle halusin kerrankin tehdä jotain ihan omaa. Reppana jää aina vähän vähemmälle, kun ei osaa vielä vaatia huomiota. Pupuja syntyikin sitten veljessarja. Tuota lankaa jäi vielä yksi kerä, meinasin senkin muokata pupuiksi ajan kanssa.

Unipuput, ohje täältä
Lanka Novita Palma, kirjava väri 801, yht. 60 g
Puikot 3,5 mm

Kaksi pupuista tein ihan ohjeen mukaan, mutta kolmanteen vähän kokeilin omaa... Noh, kyllähän se menee, mutta vielä pitäisi vähän tuotekehitellä. Ja kun leluhommiin mentiin, niin muistin, että olin luvannut mussukoiden vauvoille vaatteita... tähän asti olen ehtinyt tehdä vain nämä;

Nuken vaatteita, takki ja pontso
Lanka Novita Puro batik, ja jämiä, yht. 97 g
Koukku 3 mm ja 3,5 mm

Näin alkajaisiksi muutama valmistunut, vielä jäi muutama työ julkaisematta... Nyt kuitenkin tämä mummo lähtee ostamaan jääkaapin täydennystä ja sukkahousut; huomenna juhitaan veljen pojan rippijuhlia ja sukkiksia varmaan tarvitaan kun ei luvannut hellettä.

 

1 kommentti:

Virpi kirjoitti...

Kivoja muistamisia pienille :)