sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Sukkia ja nappikauppaa

Täällä sankan lumisateen keskellä istutaan sohvalla kuola suupielestä valuen. Keittiöstä tulee niin herkullinen tuoksu, odotamme kinkkupiirakan valmistumista.... Pöydällä jo odottelee hyvä salaatti (itse tehty, tietenkin ;) ja jälkkäriksi ananasrahkaa. Se taitaa olla ainoa pääsiäisaiheinen ruoka tällä erää.

Eilen sain toiset äklö-langasta tehdyt sukat valmiiksi, nyt lankaa on enää jäljellä niin pieni nöttönen, että saan sen varmaan tuhottua johonkin patalappuun. Jätetään jämä kuitenkin odottelemaan ensikuuta, jolloin tuhotaan niitä jämälankoja urakalla.

Nalle-sukat, koko 30-32 (10 s. puikolla)
Lanka Nalle Colori, väri 832, 40 g
Puikot 3 mm ebensukkikset

Tällä langalla ei näkyjään voi tehdä kuin ihan perussukkia, niistä tulee edes jotenkin siedettävät. Mutta luulen, ettei tämän väristä Nalle Coloria enää nähdä meidän huushollissa. Tai sitten minä olen jotenkin kipeä =) Toisetkin sukat valmistuivat jo alkuviikosta, mutta niiden päättely antoi odottaa itseään. Näiden värimaailma on jo huomattavasti hillitympi.

Perusukat, varsi 6o2n, 16 s puikolla, koko 36-38

Lanka Trekking XXL, väri 158, 55 g

Puikot 2,5 mm sukkapuikot

Trekking oli ensimmäistä kertaa puikoillani ja ihastuin siihen heti. Niin helppoa ja joutuisaa neuloa! Ei edes haitannut, että puikot olivat kovin ohuet. Raitoja en jaksanut täsmäytellä toiseen sukkaan, koska värisikermän vaihtuminen kesti tovin.... Näistä tykkään itse.

Eilen saunomisen välillä - huililla ollessa - sanoin Miehelle, että jos hänellä ei ole mitään tekemistä ;), niin voisiko hän kokeilla nappien tekemistä. Puunapit siintelivät silmissäni ja paperille muodostelin pari mallia. Tänään sain käsiini protomallin - ja olin todella tyytyväinen!

Näitä lisää ja paljon!

Edit klo 20.40; nappi on ihan vaahteraa ja hiottu hyvin.... omenapuustakin on kokeiltu, mutta se oli liian tuoretta työstettäväksi.

3 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Napeilla olisi täälläkin käyttöä. Ja yksi kaatunut katajakin on siirretty kuivumaan.
Jospa minäkin kysyisin samoilla sanoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Pirteitä sukkia! Katajanappi näyttää tosi hyvältä! Sulla on aika ihana mies, kun jaksaa tuollaisia vääntää.

Outi kirjoitti...

Nappi on tehty ihan vaahterasta =) Mies on hionut sen vaan hyvin..