maanantai 18. elokuuta 2008

Sekalaista seurakuntaa ja sepustusta

Ensi talven mehuvarastot alkavat olla täynnä. Tämä läjäys syntyi lauantaina (minun osuus oli siis sokerin lisäys, korkkien kiinni laittaminen ja pullojen merkkaus) ja sunnuntaina tuli vielä kolme ja puoli litraa punaista viinimarjamehua. Sen verran oli pakkasessa vielä entisiä, että uusia ei voida tehdä ennen kuin tyhjennetään vanhoja pois =) Nämä mehut ovat taatusti luomua, marjat kasvaneet keskellä korpea ilman lannoitteita ja mukana on vain sokeria.

Alla olevat ystäväiset (läskirotat) tein viemisiksi meidän "lastenlapsille". Kummallekin katille on omansa ja vielä yksi tapeltavaksi. Lankaa etsin jämänyssäköistä, sisään laitoin vanua ja silmät ja nenänpään ompelin mustalla langalla. Tuo omenanvihreä on näkyjään noussut vasta unilta, kun on silmät ristissä =)
3 läskirottaa, koko noin 10 cm pitkiä plus häntä
Lanka jämiä, 7veljestä ja jotain sukkalankaa, kulutus about 15 g /58 g vanuineen
Puikot 3,5 mm knitpicks

Tämä kasa on menossa huomenna Katjalle, hän toimittaa ne muiden neulojien aikaansaannosten kanssa Savonlinnan keskussairaalaan lastenosastolle. Olisihan noita voinut olla enemmänkin, mutta välillä piti tehdä muitakin hommia. Kasassa on kolme kypärämyssyä ja kuudet sukat.

Mitäpä muuta täällä on tehty. No sitä samaa kuin ennenkin. Pari sukkia valmistui viime viikon aikana. Olivat nopeita tehdä paksusta langasta perussukkana, mutta värien kohdistaminen meinasi käydä työstä.

Fantasia-sukat, koko 37-38
Lanka Opal Supersocke, fantasy color, väri 1018, 72 g
Puikot 3,5 mm knitpics

Puolukkapolkka-sukat, koko 38-39
Lanka 7veljestä Polkka, väri 884, 76 g
Puikot 4 mm ebensukkikset
Syy miksi täällä ei oikein synny mitään on tässä. Tähän liivitunikaan menee yllättävän paljon aikaa, etenkin kun häslää välillä kaikkea muuta. Hiljaa kuitenkin hyvä tulee.

4 kommenttia:

Tupuna kirjoitti...

Kylläpä Sulla on paljon aikaansaatua :)
Ihanaa, kun saa omaa luomumehua :)

Pami kirjoitti...

Minä en taida edes viitsiä keittää mehuja tänä vuonna, kun entisetkin on juomatta!

Ihania nuo sinun vauvanneulokset. Minä annoin tänään Katjalle kolme vauvanpeittoa. Kyllä kai ne vähän lämmittää...

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tosiaan monenlaista tehtyä esiteltävänä:)
Söpöjä nuo rotat! Ja marjamehu kelpaisi tännekin, nam!

Anonyymi kirjoitti...

Albert ja August kiittävät, odottavat, että pääsevät "hiirulaisten" kanssa leikkimään =).