keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Loman loppu lähenee

Voi ei, meillä on taas kovin hiljaista ja rauhallista. Lainalapset lähtivät tänään ja jälleen olemme kahden. Lapsukainen epäilikin, että osaammeko enää olla kahdestaan, kun ison osan yhteisestä lomasta olemme viettäneet jonkun nappulan kanssa. Kyllä me osataan, nyt alkaa taas tämä aikuisten arki.

Puhuttiin Miehen kanssa, että tämä loma on ollut siitä hieno, että on päässyt työasioista eroon ihan täydellisesti. Tenavien kanssa on mennyt aika rattoisasti ja kaikki kolme pojan vesseliä ovat olleet hienosti käyttäytyviä ja "helppo hoitoisia". Täydellistä lomaa siis, niin erilaista kuin arki =) Nyt vaan jäädään odottelemaan ensi kesää, jolloin mukana pyörii lisäksi Lapsukaisen ja Vävyn pikkuinen, tosin varmaan vielä äidin ja isän kanssa.

Nyt voi taas keskittyä blogien lukemiseen (ai miten niin meillä oli koneet koko ajan varattuna?? eihän meillä pelannut kuin kaksi poikaa tietokonepelejä =)), käsitöihin (viikon käsityöt oli siinä, kun siirsin keskeneräiset yhteen koriin) ja vaikkapa uutisiin. Tähän asti kesäloma on mennytkin piirrettyjen parissa =) Huomenaamuna tosin alkaa meidän makuuhuoneen hurja muodonmuutos, eli ensin on keksittävä tilapäiset säilytyspaikat kaikille makkarin kamoille, vaatteista lähtien. Kun tavarat on saatu sijoitettua niin seuraavaksi alkaa purkaminen. Loppuloma (tämä viikonloppu) onkin täystyöllistetty, saa nähdä saanko perinteisen kesän muikkuannoksen milloin ja missä.

2 kommenttia:

Ukkoseis kirjoitti...

Toivotaan ettei joudu itse paistamaaan muikkuja! No olishan sekin sitten harjoiteltu, tai antaiskohan ammattilaisten paistaa ne?

MarjutJ kirjoitti...

Tsemppiä remonttiin!