tiistai 5. elokuuta 2008

Uuden rodun synty

Tultiin juuri kotiin "kasvoklinikalta". Miehen siskolla oli esittely ja hoitoilta liikkeellään ja mehän lähdettiin katsomaan kerrankin mitä siellä tapahtuu. Itse en uskaltanut kokeilla ihan uusilla ja tuntemattomilla tuotteilla kasvohoitoa (nim. ei kehtaa peloitella huomenna asiakkaita kun allerginen reaktio pukkaa), mutta Mies ja hänen veljensä olivat rohkeita poikia ja hoitivat kasvot pitkän kaavan mukaan muiden naisten mukana. Uusi rotukin syntyi illan tiimellyksessä; aborginaali-savolainen =) Kuvat valitettavasti pysyvät sensuroituna ;) Mukavaa oli, kiitos vaan! Neuletapaaminenkin olisi ollut samaan aikaan, mutta täytyi jättää se jälleen kerran väliin.

Neulomaan ei ole ehtinyt viikonlopun jälkeen kuin muutaman silmukan, on ollut vähän muita hommeloita. Yhdet sukat Polkasta on surautettu valmiiksi (päättelyä vailla, jälleen). Novitan taulukoiden mukaan aloitin tekemään kolmekasin sukkia, mutta jostain syystä ne sopivat hyvin Miehen neljäkutosen jalkaan, hups!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusi rotu oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, sensuroidut kuvat onneksi saavuttivat lapsukaisen ja vävyn ;). Hyvinhän ne naamiot pukivat... =). Mitäs naamiota testataan, kun tulette tänne päin ? Miten olisi hunajanaamio taikka tomaattinaamio ??? Hih...

Anonyymi kirjoitti...

Jos jätettäis noi naamiot pelleille! Olihan se kiva kokeilla, mutta ei ole meikäläiselle tuommonen hommeli! Parempi on antaa vaan parran kutitella...

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä noissa 7 veljeksen vyötteissä on ihan liikaa silmukoita sukkaohjeissa. Omaan 39-40 jalkaani riittää kyllä 40 silmukkaa varteen ja terään, jos 7 veljestä käytän.