sunnuntai 8. elokuuta 2010

Matkapäivä nrot 2 & 3

Länsirannikkoa ollaan tultu nyt alas päin. Eilinen pyörittiin Oulussa; Nallikari, Toripolliisi ja lukuisat muut paikat tulivat tutuiksi. Illalla olimme vielä kesäteatterissa Toppilan Möljällä ja takapuoli puuduksissa istuimme koko kolme tuntia kestävän näytelmän..... Muuten olisi jo voinut käydä haukottamaan, mutta dir.cant. Ilmari Piiparinen pelasti paljon.

Aamupalan jälkeen rakas Mies suuntasi auton kohti etelää, ei suinkaan isointa tietä pitkin, vaan vähän rauhallisimpia reittejä. Mitä nyt yksi kunnon ukkonen jytisti välillä kunnolla ;). Tutkailimme pikaisesti Raahen (ei mitään nähtävää), Kokkolan (haloo, torilla voisi olla sunnuntaisinkin joku kahvila auki) ja Pietarsaaren (no sieltä onneksi löytyi jo kahvipaikka ja pissipysäkki). Vaasaan asti pääsimme, eikä tarkoituskaan ollut jatkaa tämän pidemmälle. Olemme tutkineet tätä kaupunkia kävellen ja autolla, ajelimme jopa katsomaan Suomen suurinta siltaa. Minä nimesin sen sumujen sillaksi.
Raippaluodon silta, pituutta 1042 m.

Matka Oulusta mutkien kautta Vaasaan on yhden puretun sukan alun ja yhden kummipojan sukan pituinen. Kaksi matkapäivää vielä, niin löydämme Mummon Murun ja vanhemmat =)

Ei kommentteja: